Haapasalo 2017.
Uusi vuosi edessämme kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa, emme tiedä juonta.
Vain lukemalla sivu sivulta
vain elämällä päivä päivältä
tarina vie mukanaan seikkailuihin,
iloihin ja haasteisiin alati vaihtuviin
kuin itse elämä.
Tästä vuodesta kiitän,
ystäväni siihen liitän.
Toivotan sinulle paljon hyvää,
vuodelle tulevalle hymyä syvää.
Alkoivatko nyt reikäleivät ja härkäviikot?
Me ainakin jatkamme näitä kissanpäiviä!
Ruusumaa keväällä 2016. Edessä pieni Valamo,taustalla Minette ja Jens Munk.
Linnanmäen kaunotar. Nätti meilläkin!
Linnanmäen kaunotar ei lumettomasta ja kylmästä vuoden 2016 tammikuusta kärsinyt.
Juhannus- ja suviruusuja keväällä 2016.
Keijunruusu osoittautui kestäväksi kylmänäkin talvena.
Ei tarvitse katua sitä, että tämän ihanuuden pihallensa hankkii. Kukkii runsaasti ja syksyksi kukista kehittyy kauniit, punaiset kiulukat.
1. helmi, 2017
Nummentonkijan talvikapina.
Tammikuu jo meni ja aloittelemme helmikuuta. Talvea ei vaan tule. Eikä lunta. Jos hiukan hiutaloi, niin kohta jo vesisateeksi muuttuu. Saavat sukset aitan orressa museoitua. Lappiin pitäisi lähteä, siellä sitä lunta kuuluu olevan. Tämmöinen vanha Nummentonkija vaan tahtoisi nurkan pielestä suksillensa hypätä ja hangille päästä. Jo neljäs hukkatalvi menossa ja muutenkin ne talvet taitavat jo vähiin käydä. "Luistella" saa, kun pakkanen joskus vähän yrittää virkaansa hoitaa. Lapsena ja nuorenakin vielä oli hauska ottaa oikein vauhtia, kun jäätynyt lätäkkö vastaan tuli, eikä kaatunut. Ei sitä silloin uskonut sellaisen ajan tulevan, että melkein kontaten pitää liukkaat paikat ylittää ettei kaadu. Se on varmaa menoa nyt, jos jalka vähänkin lipsahtaa. Jumalan ilmoille emme mitään mahda. Vastaan ne on otettava ja kyllä näinkin pärjätään. On lämpimillä talvilla hyvätkin puolensa. Jos ei kerran "kunnon talvea" tule, niin leikitään sitten kesää. Nyt aion ladata jatkeeksi muutaman ruusun kuvan. Ei niitä tullut kesällä laitettuakaan. Vuoden takainen tammikuu oli kylmä kovin pakkasin ja täällä lumeton. Monet kasvit kärsivät pohjoisessakin ja lumenkin alla. Minun kukkani ja ruusuni säilyivät hengissä, mutta monta pensasta piti alas leikata. Uusia oksia ne alkoivat kasvaa ja syksyllä olivat melkein entisellään. Kukinta viivästyi niiltä ruusuilta, jotka kukkivat saman vuoden versoillaan. Ne taas, jotka vanhoilla versoillaan kukkivat, jäivät kukkimatta. Kuvassa alla on Hansa Land-ruusu. Se paleltui alas asti, mutta ehti syyskesällä vähän kukkiakin. Näillä mennään! Jos ei parempaa talvea tule, laitan "piikkipensaita" lisääkin. Olkaa varovaisia niljanteisilla teillä!
Puutarha kesällä.
Valamonruusu, tarha-alpeja, varjoliljoja ja unikoita
Punalehtiruusu
Punalehtiruusu on kestävä ja leviää luontoonkin siemeniensä avulla. Juurivesoja se ei tee.
Henry Hudson-ruusupensas.
Henry Hudson on pieni, vain metrin korkuinen pensas. Se kesti hyvin tammik.2016 kovan pakkasen ja kukki ahkerasti kesällä.
Tällaista talvea meillä. (Kuvassa)
Ei se oikein ole alkanut, talvi nimittäin, ainakaan vielä. Vettä ei sada, mutta luntakaan ei tule. Pikkasen pakkasen puolella on viime päivinä oltu. Aurinkokin näyttäytyi parina päivänä. Useimmiten on maisema peittynyt vahvan sumuverhon taakse. Nyt Berströmin Anne lupailee lämpimämpiä, aurinkoisempia ilmoja ja vesisadetta tänne lounaisnurkkaan. Kesä siitä taitaa tullakin, vaikka eletään vielä helmikuuta, jonka pitäisi kovinta pakkaskautta olla. Jos sitten kylmempää vielä tulee, jopa lunta, niin hätäiset kevään odottajat alkavat puhua takatalvesta.
Iloista ja onnellista Ystävänpäivää.
Kalliimpi kultaakin
on hyvä toveruus,
aarrettakin parempi
on hyvä ystävyys.
Näitä elämän helmiä
etsi, pyydä,
ei niitä voi ostaa, myydä.
Kuka muistaa Taalin Oskun?
Eipä taida meitä montaa olla, jotka muistavat. Nuoremmat ihmiset tuskin ovat koskaan hänestä kuulleetkaan. Siksipä kirjoitan tähän sen vähän, mitä muistan.
Taalin Osku oli syntynyt 1800-luvulla ja hän eli 1950-luvun loppupuolelle asti. Hän oli hyvin tumma mies ja jatkuvasti liikkeellä, mutta ei hän romanien sukua ollut, vaan syntyperäinen kuusjokilainen. Taalin mökki oli sijainnut Raatalan ja Impolan kylien rajamailla. Joskus nuoruudessaan, niin kerrottiin, oli Osku innostunut korttipelistä ja hävinnyt kotimökkinsä. Sen jälkeen tuli Oskusta kulkumies ja hänen kotinsa oli maantie. En tiedä, kulkiko hän nuorempana vain Kuusjoella, vai tekikö pidempiä kierroksia. Minun muistini aikaan hän oli jo vanha mies. (Siltä ainakin tuntui, vaikka enpä tiedä, oliko hän läheskään niin vanha, kun minä nyt!) Silloin Osku käveli kai lähinnä Raatalan, Impolan ja Pappilan kyläteitä. Parhaissa voimissa ollessaan hän teki taloissa töitä ruokaa ja yöpaikkaa vastaan. Kerrottiin, että Osku oli ollut hyvä riihen puija. Talolliset hankkivat tappureita ja "klupujen" heiluttajia ei enää tarvittu. Halkojen hakkuuta ja klapien tekoa sentään oli. Oskulla vain oli halu kulkemaan ja hän löikin kirveen hakotukin nokkaan, kun arveli jo tarpeeksi ruokansa eteen tehneensä ja jatkoi matkaansa toisiin taloihin. Sai Osku viimeisinä vuosinaan vähän rahaa, sillä valtio alkoi maksaa vanhemmille ikäluokille, jotka olivat jääneet Kansaneläkelain ulkopuolelle, pientä vanhuuseläkettä. Silloin hän aina pyysi "maksua vastaan ruokaa". Tuskin kukaan ajattelikaan maksua ottaa, sillä ei Osku ruuasta krenannut, vaan tyytyväisenä söi, mitä tarjolla oli. Jos sattui olemaan ruoka-aika, laitettiin hänellekin lautanen pöydälle. Jos hän muuhun aikaan tuli, lämmitettiin, mitä oli jäänyt. Ja jos mitään muuta ei ollut, tarjottiin piapoa, siitä Osku hyvin tykkäsi. Oskun piapon teko oli meidän lasten (minun ja serkkujeni) mielestä niin jännittävää katseltavaa, että aina varasimme paikat, mistä sitä voi seurata. Osku kaatoi piimää lautaselleen ja lisäsi jauhoja. Tulikin kovin paksua, piti lisätä piimää taas ja sitten jauhoja. Piimää, jauhoja, piimää.... Kun lautanen oli ihan piripinnassa, kas ihmettä, oli Oskun annoskin ihan sopivan paksuista. Syötyään hän kysyi maksua. Kun sanottiin,ettei siitä nyt mitään maksaa tarvitse, kun ei ruuan laitosta mitään vaivaakaan ollut, laittoi hän silti maksun pöydän kulmalle. Rahan arvo vaan niinä aikoina huononi niin nopeasti, ettei Osku pysynyt siinä menossa mukana. Oskun maksu oli pari-kolmekymmentä penniä, jolla ei silloin juuri arvoa ollut, vaikka pennejä vielä käytössä olikin. Osku ei halunnut olla "kerjäläinen", eikä lain rikkoja, sillä kerjääminen oli kiellettyäkin. Ei hän paljoa puhunut. Lyhyesti murahtaen vastasi, jos joku yritti juttua viritellä. Syötyään kiitti , sanoi hyvästit ja lähti jatkamaan matkaansa. Ei hän joka taloon poikennut. Oli ehkä jossain pahoittanut mielensä. Parhaat talot olivat ne, joissa sai yötä viettää. Joskus se ei onnistunut, kun oli tilanne sellainen, ettei voitukaan yösijaa antaa. Liikennöitsijä Vainion ystävällinen Eevi-rouva piti saunakamarissaan Oskulle aina petiä valmiina. Se oli keskikylässä. Oli pitkä matka kävellä jo vanhan miehen, jos aiottuun yöpaikkaan ei sopinut ja oli kaukana syrjäkylässä. Meillä hän yleensä ei yötä ollut, mutta kerran tuli, kun oli jo myöhä ja satoi ja oli pimeää. "Saisinko tämän kerran olla?", Osku kysyi ja tottakai sai.
Osku oli rehellinen ja siisti mies. Sattui kerran kuitenkin juttu, josta isäni ei tykännyt. Vaikka isä ei tupakoinut, oli meillä silti muurinkuupalla Klubi-aski siltä varalta, että tulisi tupakkamiehiä, joille piti tarjota. Aina hän tarjosi Oskullekin. Kun Osku näki sen askin ja tupakan mieliteko oli kova ja hän tiesi sieltä saavansa, menikin hän itse ottamaan. Isä päätti antaa Oskulle opetuksen.(Siitä hän kyllä sai äidiltä ja minulta moitteita) Hän täytti askin hiekalla. Oli Osku nolo, kun tupakan sijalla oli santaa. Mitään ei puhuttu. Asia oli mennyt perille. Ei Osku suuttunutkaan. Isä sai taas tarjota ja taisi tarjota toisenkin kerran. Ehkä vähän katuikin.
Eräänä talvena Osku tuli meille huonossa kunnossa. Oli kai flunssaa sairastanut ja silmä oli pahasti tulehtunut, punainen ja rähmäinen. Vanhempani sanoivat, että sitä jo pitäisi käydä lääkärille näyttämässä. Osku vaan murahti, että kai se muutenkin paranee. Ei hän kuitenkaan vastaan pannut, kun isäni alkoi sitä laimennetulla boorivedellä ja pumpulilla puhdistamaan. Siinä hoitaessaan isä, joka kuului kunnan holhouslautakuntaan (sellainen kunnissa piti silloin olla), kysyi Oskulta, oliko hän ajatellut jo mennä vanhainkotiin, kun ikää on ja sairauksia voi tulla. Osku myönsi, että pitää sinne kai mennä, mutta "kyl mää tän talven viäl kävelen."Niin hän sitten kävelikin ja kesän vielä perässä. Sitten hän meni Kajalakotiin, Perttelissä sijaitsevaan Kuusjoen, Muurlan ja Perttelin yhteiseen vanhainkotiin. Ei se paha paikka ollutkaan, vaikka Osku ehkä vähän oli pelännytkin. Osku kuului hyvin viihtyvän. Aina oli peti ja ruoka tarjolla, eikä maksaakaan tarvinnut. Ja kävellä sai. Osku teki joka päivä kävelylenkin Kajalan lähettyvillä. Sellaisella hän oli viimeisenä päivänäänkin. Oli kuuma kesäpäivä. Ankara ukkosrintama kulki seudun yli pahojakin tehden. Seuraavan päivän Salon Seudun Sanomista saimme lukea pienen, yhden palstan lyhyen ilmoituksen: "Salama tappoi miehen Perttelissä." Nimeä ei mainittu. Aikojen päästä kuulimme, että se mies oli Taalin Osku. Hän oli päivälenkillään. Kun ukkoskuuro tuli, oli hän mennyt suojaan lähimmän rakennuksen seinustalle. Niin hän oli tehnyt lukemattomia kertoja elämänsä varrella, aina maanteitä taivaltanut kulkija. Nyt iski salama juuri siihen rakennukseen, jonka räystään alla Osku sadetta piti. Se salama tiesi kohteensa. Oikeastaan se oli Oskulle kunniakas lähtö. Jos hän joskus oli pelännyt joutuvansa viimeisinä päivinään virumaan "vaivaistalon" nurkassa, niin nyt sai hän lähteä vapaana miehenä Jumalan korkean taivaan alla.
En tiedä, missä Osku sai viimeisen leposijansa, Perttelissä, vai Kuusjoella. En tiedä, oliko hänellä omaisia, tai ketään saattamassa. Laskiko kukaan kukkia hänen hautakummulleen. En sitäkään, välittikö hän kukkasista. Mitä hän lie ajatellut kulkiessaan pitkin kyläteitä. Ehkä katseli taloja ja työvaiheita, peltoja ja metsiä. Olisikohan hän joskus tuumannut , että onpa koreita kukkasia tuossa ojan penkalla. Kun ei minulla Oskusta kuvaa ole, lieneeko kellään, laitan oheen kukkakuvan. Kukkasen Oskulle!
(Jos muistat, niin olisi kiva, jos kertoisit.)
19. helmi, 2017
Ikkunasta kuvattu vierailija ruusupensaassa.
Maassa oli silloin huurretta. Sitten tuli hiukan luntakin. Tänään se suli silmin nähden pois, huomenna ovat pellot mustia taas.
Hansaruusuja navetan päädyssä.
Talvi -16 harvensi näitäkin kestäviä pensaita. Villiviini paleltui latvastaan, mutta kasvoi syksyyn mennessä harjalle asti.
Arovuokko, Anemone sylvestris.
Arovuokot kyllä kestävät kylmänäkin talvena ja leviävät vähän turhankin innokkaasti. Kauniita ne ovat kukkiessaan.
Tove Jansson-ruusupensas.
Tove osoittautui kestäväksi , kasvaa ja kukkii innokkaasti. Piikikäs on! Mutta: "Voimme valittaa, kun ruusupensaassa on piikkejä, tai iloita, kun piikkipensaassa on ruusuja." (Abraham Lincol)
Hopeahärkki, Cerastium tomentosum.
Härkki leviää vimmatusti viihtyessään. On siinä tarhurilla pitelemistä, ettei se tukahduta kukkanaapureitaan. On se kaunis kukkiessaan ja muulloinkin harmaine lehtineen.
Vuorikaunokki, Centaurea scabiosa.
Luonto on ihmeellinen. Niin monenlaisia kukkia se kasvattaa. Kaunokkien suvun kukkien terälehdet ovat kuin pieniä liljoja. Vuorikaunokin harvassa kukinnossa se näkyy hyvin selvästi
"Talven" taittuessa.
Aurinko paistaa ihanasti ja ilma on kuiva, hiukan pakkasen puolella. Lumi , se vähäkin, on häipynyt lähes kaikki. Pakko on uskoa, ettei tämän kummempaa talvea taida tulla. Ei tule kuvia huurteisista puista, eikä hohtavista hangista. Laitetaan sitten kukkasia taas! Kohta jo kylvöaikakin tulee!
Satavuotias ja ylikin.
Tämän löysin kerran, kauan sitten meidän vintin perukoilta. Kiikutin sen alas ja kysyin isältäni, mikä se mahtaa olla. "Sehän on Koskin suutarin naskalivakka", vastasi isäni ja kertoi sitten, mitä tiesi suutarista: "Suutari Koski eli vuosina n.1865- n.1915. Hän asui ja teki suutarin töitä lähellä Raatalan kylän keskustaa ensin mökissä nyk. Mäenrannan paikalla ja myöhemmin "Henttan tuvassa" Töyrylän mäellä. Hänen vaimonsa nimi oli Manta. Hän kulki myös taloissa jalkineita tekemässä ja vakassa säilytti työvälineitään.
Koski oli ollut 3 vuotta asepalvelusta suorittamassa Venäjän vallan aikana ja oli arvoltaan aliupseeri. Hänellä oli kapitulanttisopimus Märynummen reservikomppaniassa, mutta kun hän ei tervehtinyt siviilipuvussa olevaa professori Zettermannia, joka oli reservikomppanian lääkäri, hän menetti, tai luopui sotilasarvostaan.
Kun Suomessa pidettiin maaliskuun 15-16 pv 1907 ensimmäiset valtiolliset vaalit, joihin kaikki, myös naiset, saivat osallistua, seisoi suutari Koski koko vaalipäivien välisen yön kivääri (bertaani) kädessä Raatalan äänestysalueen vaaliuurnaa vahtimassa.
Hän oli myös innokas kettujen metsästäjä.
Koskin suutarin naskalivakka.
Maaliskuu on kissojen aikaa.
Pian alkavat pajujen kissat pörhistyä täyteen kukintaansa. 20. maalis, 2017
Mukavaa pääsiäistä!
Iloista Vappua, vaikka lumi hetkeksi kukkaset peittikin!
Kauriilla oli vielä niukat ruoka-apajat.
Nummentonkijan sinivuokot maistuivat paremman puutteessa.
Kovin talvista oli vielä 15/4 -17. Lunta oli aamuisin lähes päivittäin toukokuussakin peittäen ensimmäiset kukat. Aamuaurinko sulatti sen nopeasti.
29/4 2017
11/5 2017
Viirulainen kevätretkellään.
Kivikkorinnettä kevätkesällä.
Kevät voitti viimein.
Ailakeita, lemmikeitä ja esikoita omenapuiden alla kesäkuussa. 13. kesä, 2017
Uusi kesä. Uutta elämää.
Kaurislapsi nukkuu hiljaa odotellen emoaan. Pauli kuvasi metsäretkellään, kun oli törmätä pieneen piileskelijään.
Onnellista ja ihanaa Juhannusta!
Linnanmäen kaunotar
ehti tänäkin kesänä ensimmäisenä kukkaan jo ennen juhannusruusujakin.
Punaruusuja.
Keijunruusu, Sassa Natalia ja Linnanmäen kaunotar. 13. heinä, 2017
Tove Jansson-ruusupensas
Sointu.
Sointu kasvoi nopeasti isoksi pensaaksi.
Ruusutarhan kuulumisia ja vähän muutakin.
Elämme parasta sydänkesän aikaa. Luonto ympärillämme on vehreä ja kaunis. Hellepäiviä ei ole montaa ollut, mutta ei vilukaan suuremmin ole kiusannut. Villatakki tosin on hyvä olemassa. Sadetta on saatu riittävästi. Kuivuus ei ole päässyt vaivaamaan. Mennyt talvi oli aika olematon. Ehkä siksi ei tästä kesästäkään mitään "intiaanikesää" tullut. (Vielä ehtii kyllä!) Leuto talvi oli armollinen kaikelle kasvulle. Viileä kevät antoi pitkän kukkimisajan. Vaikka vähän väliä peitti lumi kevään ensimmäiset kukkijat, jatkoivat ne sen sulettua kukintaansa kuin ei lunta ja jäätä olisi ollutkaan. Vähän myöhässä on peltojen kasvu, mutta varmasti se ehtii valmistua. Vastahan on kesä puolessa välissä. Kaikkialla kukkivat niin puutarhakasvit penkeissään kuin luonnonvaraiset pihaniityillä ja pientareilla. Oikea "ruusujen kesäkin" tästä näyttää tulevan. Kaikki ne kestivät talven paleltumatta ja olivat nuppuja täynnä. Ensimmäiset jo kukkineet ja suurin osa myöhemmistä nyt täydessä kukassa. Kunhan ei sade niitä nyt turmelisi.
Kuvassa kukkivat Juhannus-ja suviruusu.
Vuosaari-ruusu kärsi v. 2016 tammik. pakkasista, mutta on taas päässyt kasvuvauhtiin.
Narsissit, esikot, lemmikit, ailakit ja nämä
idänunikotkin ovat jo aikaa sitten tehtävänsä tehtyään ja siemenensä valmistettuaan vaipuneet odottamaan uutta kevättä ja kesää.
Heinäkuussa puutarhassa ovat vuorossa
uudet kukkaset.Kirjava joukko kirsikan alla.
"Kuljemme kuin yli kukkien..."
Ollaan tästä "villatakkikesästä" sitten mitä mieltä tahansa, ainakin kasvit ovat siitä pitäneet. Kun kukkaset tykkäävät, tykkää Nummentonkija myös! Luonto on pysynyt vihreänä ja rehevänä. Kukat ovat saaneet loistaa pitkän aikaa. Jos olisi paahtava helle, olisi niiden kauneus mennyt ohi muutamassa päivässä. Nurmikko olisi kulottunut. Nyt se on pysynyt kauniina ja pehmeänä ja luonnonkukat ovat sitä koristaneet. Sadetta on tullut juuri sopivasti, ei liikaa ainakaan meillä. Ei ole paljoa kastella tarvinnut, mutta kitkemistä sen sijaan on riittänyt. Siitähän me kovasti tykkäämme, ainakin Nummentonkija! Pelloilta näyttää tällä hetkellä olevan tulossa hyvä sato, jos se vain ehtii valmistua ja saadaan hyvät korjuusäät sitten, kun sen aika on. En juuri muista toista kesää, jolloin olisi ollut näin paljon kukkia pihoilla, puutarhoissa, pientareilla, kaikkialla. Pellotkin kukkivat, sillä niin paljon on kasvamassa rypsiä ja rapsia ym. Keltaista paikoin "silmänkantamattomiin". Hyvä kesä tämä on ja ehkä me vielä annos hellettäkin saadaan. Huopakeltamot koristavat pihanurmea. Ei niiden yli voinut ruohonleikkurilla huristella.
Puutarhassa on taas uudet kukat vuorossa
.
Tässä palavaarakkautta ja kurjenkelloja.
Syyskesän kukkia puutarhassa.
Vielä kuva keväältäkin.
Kesä vaihtui syksyn ruskaan.
Syksy on jo pitkällä. Kesä jäi muistojen joukkoon siitä huolimatta, että vielä kukkivat viimeiset kukat. Daaliat, syyshehkut loistavat aurinkoisina päivinä kilpaa ruskan värittämien puiden ja pensaiden keralla. Hallaa ei ole vielä ollut, vaikka jo lokakuu onkin. Joidenkin mielestä kesää ei oikein ollutkaan, kun hellepäivät jäivät tulematta. Mutta olihan meillä kesä! Oli sateiden lomassa monia aurinkoisia päiviä ja luonto valmisti kasvit kukkimaan ja kehittämään siemenensä, vaikka hitaasti ja myöhässä. Ei pitäisi olla valittamista heillä, joiden elanto ei ole luonnon antimista kiinni. Eihän meille suomalaisille helteet edes sovi! Viikon hellejakson jälkeen tavallisesti alkaa kauhea marina, "kun aina on niin kuumaa, voi, voi!" Maanviljelystä tulonsa saaneille kesän säät tiesivät vaikeuksia. Syksystä toivoimme poutaisempaa. Onneksi on ollut muutama kauniimpi jakso. Silloin pörisivät sadonkorjuukoneet yötä, päivää ja talteen koetettiin saada niin paljon kuin kuivurit ehtivät märkää viljaa "vetää." On saatu edes vähän korjattua peltojen satoa. Silti täällä etelässäkin on vielä viljaa puimatta ja öljykasvit odottavat valmistumista. Pohjoisempana on jo menetetty paljon, ei ole liioiteltua puhe katovuodesta. Vieläkin auttaisi, kun saisimme sen "intiaanikesän" edes muutamaksi päiväksi. Sade siellä ulkona nytkin ropisee.
Nummentonkijan kesä meni melkein huomaamatta. Anteeksi pitää pyytää teiltä, joiden huomaan täällä käyneen vilkaisemassa. Heinäkuuhun olin juuttunut. Poutaisina päivinä taistelin rikkaruohojen kimpussa tai vain istuin keinussa nauttien harvoista aurinkoisista hetkistä. Sadepäivinä olisi ollut aikaa koneen ääreen, mutta taidan olla jo niin auringosta riippuvainen, etten pilvisäällä mitään aikaan saa! Tästäkin jutusta tuntuu tulevan oikeata sekasotkua. Sadepäivä on tämäkin!
Valokuvia tuli paljon otettua. Tämänkin kesän kukat ikuistettua. Ehkä laitan niistä uuden sivun. Voihan sitä talvella vielä muistella kesän parhaita päiviä. Nyt toivomme syksyn jatkuvan kirkkain, kuulain poutapäivin.
8. loka, 2017
Daalioiden viimeistä hehkua.
Ensimmäisen hallayön jälkeen näiden kesä on ohi.
Viirun kanssa puolukassa.
"Aika kaukana kotoa ollaan. Piti ihan kaurapellon läpi kahlata. Tommosia sitten löytyi! Ei ole kissan ruokaa. Turha reissu, mutta oli mukava nukkua kannon päässä, kun "äiti" poimi."
Viuhkan kanssa mustikassa.
"En minä ihan joka reissulle viitsinyt mennä! Meinasin, että eksyköön, jos ei osaa yksin kotiin tulla. Turhaan tommosia poimii, ei niistä syömisiksi ole!"
"Metsä antaa antejaan."
Pauli vain pistäytyi välillä metsän puolelle ja riittää talveksikin.
Sadonkorjuuta metsän puolelta. Viiru ja Viuhkakin auttoi...
"Käytiin me "äiti-Nummentonkijan" kanssa sienessäkin. Ihan vähän vaan saatiin tällä kertaa. Teki se siitä soosin. En kyllä maistanutkaan!"
Nyplättyä, vaiko virkattua?
Onkohan Mielikki, metsän emäntä, käynyt laittamassa koivunpölkylle hienon myssyn?
Tuulen viemiä.
Melkein kaikki lehdet ovat jo lentäneet pois. On pihan haravoinnin aika.
Syksyn viimeisiä.
Komea maksaruoho vielä koristaa syksyistä pihaa. Odotteli kauan perhosiaan, joita ei tullutkaan. Sade kai kasteli siivet ja kylmä kangisti pienet lentäjät.
Talvea odotellessa.
Viimeksi jo syksystä kirjoitin. Vieläkin se jatkuu ja pitkä siitä tuli. Kesä oli sateinen, kylmäkin, ei oikein huomannut, koska se syksyksi muuttuikaan. Kauan kesti sadon valmistuminen ja sen korjuu. Kaikkia ei talteen saatukaan. Nyt ovat syystyöt vihdoin takanapäin. Viimeiset sokerijuurikasaumat odottavat ajovuoroa tehtaalle. Pellot, joiden sato jäi korjaamatta, on yritetty saattaa siihen kuntoon, että ne voidaan muokata keväällä uutta kylvöä varten. Niinhän se on, että talven mentyä jälleen kylvetään toivoen kasvulle otollisempia säitä ja tätä vuotta parempia korjuun olosuhteita.
Nummentonkijalla ei enää muita syyshommia ollut kuin saada piha ja puutarha siistittyä ennen talven tuloa. Aikaa meni siinäkin, kun usein satoi ja oli kovin märkää. Lehdet suostuivat irtoamaan peräti hitaasti. Tuulikin puhalsi vuoroin lännestä, vuoroin idästä. Niinpä sain nauttia pitkään lempihommastani, haravoinnista, kun se piti useampaan kertaan tehdä samoissa paikoissa. Tulipa valmista sentään, vaikka ensilumi vähän säikäytti. Kun on kunnon työvälineet, on homma helppoa, niin kuin missä tahansa työssä. Vanhan ajan heinäharava on verraton apu. Niitä saa nykyään muovisia. Niistä eivät piikit katkeile niin kuin perinteisistä puisista, joilla ennen lapsina heinäpellon pientareita haravoimme. Sillä saa isot tammien ja vaahteroiden lehtimäärät hyvin kulkemaan ja enimmät lehdet haravoituakin. Lehtiharavalla sitten viimeiset, sillä rautaisella. Muovisella, kärpäsplätkän mallisella , ei mitään virkaa ole. Kai se sopii terasseille ja hiekkakäytäville , mutta ei nurmikoille.
Nyt ovat lehdet ja risut metsän puolella isossa kasassa. Ensi syksynä ne jo mahtuvat pienempään kehikkoon ja kahden vuoden päästä saan kärrätä muhevaa multaa kukkapenkkien ja pensaiden höysteeksi. Muutkin puutarhan syystyöt tulivat valmiiksi, vaikka välillä tuntui, että talvi ehtii ennen. Yritän aina tehdä syksyllä kaiken, minkä voin. On voimia kesän jälkeen. Keväällä olen paljon veltompi (jos ei taaskaan suksillekaan pääse) ja lisäksi puoli vuotta vanhempi!
Tervetuloa talvi, lumi ja pakkanen!
14. marras, 2017
Harava on heilunut!
Lunta, ainakin hetken.
Eilen, 13/12 tuli meillekin lunta ja aurinko paistoi! Riittäneekö jouluun asti? 14. joulu, 2017
Jouluiloa.
Sytytän lyhdyn,
joulun viettoon ryhdyn
keskellä talven taikaa
ihanaa joulun aikaa
kaikille täällä käyneille kautta Suomenmaan!
Jouluaattona 2017.
Vihreätä jouluamme. Paikoin on sentään hiven luntakin.
Viime kesästä vielä.
Olisi jo talven aika. Talvi ei vaan tänne Suomen lounaiskolkkaan ole vielä ehtinyt. Vettä sataa ja mittari näyttää lämpöasteita. Haikeina ja ihaillen katselemme kuvia pohjoisen Suomen huurteisista puista ja hohtavasta lumipeitteestä. Paukkupakkasia ja jatkuvia lumenluontitöitä emme toki kadehdi.
Meidän pihanurmi vihertää, sammaleesta enimmäkseen. Kukat vain puuttuvat. Eipä hätää, valokuvina ne edelleen kukkivat. Eivät siellä pihalla, mutta tänne blogisivulle ne saa vain pienellä näpsäyksellä muistoksi menneestä kesästä 2017.
Atsalea Persil on uusi kasvi pihallani. Ostin sen Ilolan puutarhasta kesällä 2016. Siellä on upea alppiruusupuisto ja kasveja on myös myytävänä monia lajikkeita. Hyvin pieni pensas kesti talven yli ja kukki keväällä kauniisti. Kuva yllä on muisto viime kesän kukkasista.
Lisää kukkamuistoja löydät, kun klikkaat Kesän 2017 kukkia.
28. joulu, 2017
Kukkamuisto kesältä.
