Vuosi 2022
Talven tuntua.
Tuliko talvi meillekin? Vai paremminkin, pysyykö? Olihan joulu valkea ja hiukan on lunta ollut maisemaa valkaisemassa. Välillä sulanut melkein pois, muuttunut jääksi ja tehnyt tiet liukkaiksi. Tänään on sitten tuiskunnut koko päivän ja vieläkin jatkuu. Kuinkahan korkeat kinokset aamulla onkaan, kun heräämme? Nyt on aikasi, talvi.Tervetuloa!
Ei tullut talvea,vesiräntää sataa.
Menneen kesän pihaesikko räntäilman piristykseksi. Ovathan nämä nyt ajankohtaisia kukkakaupoissakin myytävänä.
29. tammi, 2022
Talvi tuli sittenkin!
Valtteri ja Irja sitä tuiskuttivat. Lumikentät kutsuvat jo suksillekin. 1. helmi, 2022
Iloista Ystävänpäivää.
Kiitos, ystävät, kun olette käyneet tänne kurkkaamassa! Huomaan, että 300000 klikkauksen raja on ylittynyt.
Pyrypäivänä
Lunta ja räntää tulee joka päivä. On lämpöasteita ja välillä sataa vettä. On jäätä ja sohjoa. Lumikerros alenee, mutta vielä ovat pellot valkeita ja metsissä lunta paljon. Puut, jotka olivat raskaan lumikuorman alla, puhdistuivat välillä. Nyt ne ovat valkeita jälleen. Uutta lunta tulee sakeasti. Viiru miettii, eikö olisi jo aika tarttua lumilapioon, "äidin" mielestä on juuri sopiva päivä ryhtyä lättyjen paistoon...
Vähän on vanha lättypannu tullut epätasaiseksi. Keskimmäinen tahtoo palaa ja toiset jäävät turhan vaaleiksi. Kaikki silti maistuvat.
Mitä kirjoittaisin?
En tiedä, mistä nyt kirjoittaisin? Kirjoittaisinko keväästä, joka on tulossa? Tai kauniista talvesta, jota saimme elää. Vieläkin hohtavat hanget, vaikka kevään aurinko jo niitä sulattaa. Oli kiva potkukelkalla liukua jäisillä teillä. Hanget ovat kannattaneet hiihtäjiä pitkillä lenkeillä soilla, järvien jäillä ja pelloilla. Somesta on voinut katsella upeita kuvia Lapin tuntureilta, tai taivaan revontuliloistosta. Kuin peilit, loistavat peltojen jäätyneet vesilammikot yön kuutamossa ja aamun auringonpaisteessa niin kauniina. Huolta toisaalta on siitä, miten syysviljojen ja heinien on käynyt sen jääpeitteen alla. On kevätpäivän tasaus. Yö ja päivä yhtä pitkät kaikkialla maailmassa. Mutta, mutta, maailma ei olekaan yhtäläinen. Kaiken hyvän keskellä meidän mielissämme on sota, joka nyt kylvää kuolemaa ja tuhoaa koteja ja ajaa ihmisiä pakolaisiksi. Mieleeni muistuu lapsuuden päivä, jolloin meille yllättäen tuli omaisia kaupungista. Täytin muutaman päivän päästä 4 v. En oikein ymmärtänyt, mitä se paha oli, jota he pakoon tulivat. Sota. Opinhan sen pian ymmärtämään, kun sitä niin kauan kesti, vaikka täällä lännessä pääsinkin monia muita ikäisiäni vähemmällä ja isänikin sieltä ”jostakin” takaisin. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni ilta-rukous päättyi aina sanoihin:”Älä anna tulla sotaa.” Joskus se unohtuikin, kun aikaa kului. Aiheellinen se olisi aina ollut. Aina jossain päin on sotaa ollut: Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassakin. Kun sitä käytiin kaukana, ei siihen osannut niin syvällisesti asennoitua. Emme ennen tietojakaan siitä saaneet välittömästi niin kuin nyt. Nyt se on lähellä, keskellä Eurooppaa ja realiajassa jo meidänkin telkkareissamme ja tietokoneillamme. Me suomalaiset pelkäämme sen tännekin leviävän – jälleen. Kuinka ihmiset niin pelkäävät toisiaan? Kuinka yksi ihminen, niin otaksutaan, saa muut uskomaan sairaisiin luuloihinsa? Kuinka nyt oikea tieto on mahdollista pimittää toisilta? Tämäkin teksti, jota minä, vanha eläkeläinen, naputtelen, menee pilviin, kun enteriä napsautan. Kaikkien luettavaksi, joilla osoite on ja koneet se vastaanottaa. On valmistettu aseita, joilla tuhotaan kodit ja ajetaan ihmiset kellareihin ja pakoon, tapetaan sotilaita , lapsia, naisia ja vanhuksia. Se kaikki maksaa rahaa, jolla voitaisi tehdä hyvää. Ravintoa, terveyttä, tiedettä ja kulttuuria kaikkien parhaaksi. Me emme voi sotaa lopettaa, mutta voimme mekin siitä kärsiviä auttaa mahdollisuutemme mukaan. Ja me voimme rukoilla:” Anna sodan loppua. Älä anna tulla sotaa enää minnekään.” Hanget laskevat, lumi sulaa. Kohta taas meillä on kaunein kevät. Niin kuin kliivian lehtien välistä ihan varkain nousee kukkavarsi, niin toivoisin uuden, rauhaisen ajan koittavan Euroopan mantereelle.
Kliivian kukka tuli esiin.
Metsässä tuulee.
Väkevä tuuli, taipumaton,
puhuu tyhjistä puista:
Aika on,
metsä, laulusi muista!
Mieli turtunut, talvinen,
nouse jo
taakkasi alta!
Anna silmujen lämpöisten
puhjeta kaikkialta!
Aale Tynni.
Terve, lämpimät lounatuulet.....
Jo joutuu armas aika....
Hitaasti kevät edistyy, mutta edistyy kuitenkin. Vaikka vieläkin on jossain varjopaikassa sulamatonta lunta, niin aurinkoisilla etelärinteillä näemme jo koivuissa hienoista viherrystä. Joku on kuullut käen kukuntaa ja toinen nähnyt pääskysen. Leivoset livertävät ja vastäräkit keikuttavat pyrstöjään pihanurmilla. Sini- ja valkovuokot, sekä kevään pienet sipulikukat ovat jo kauan kukkineet. Heti, kun tulee lämmin päivä, heräävät perhoset ja muut pienet lentäjät. Ensimmäiset maanviljelijät ovat jo kylvötyönsä aloittaneet Täällä vielä odotellaan, mutta kohta hekin lähtevät ja pelloilta alkaa kuulua "kylvösinfonian ensisävelet".
Kevätkirjotähtiä.
Kauan sitten ostin pienen pussillisen näiden ja muiden pienten kevätkukkijoiden sipuleita. Nyt ne ovat levinneet jo koko pihalle ja karanneet muuallekin. Ne ovat tulleet jäädäkseen ja pärjäävät, vaikka Nummentonkija ei jaksaisi hoitaakaan niitä enää.
8. touko, 2022
Kevään keltaisten ja sinisten joukkoon punaistakin.
Sammalleimua.
Metsässä laulua.
Ja muuttolinnut saapuvat, parvi ilakoi,
ja viserrystä, liverrystä, sirkutusta soi
koko ilma jo laaja.
Miten kauniisti laulua kerrata voi
mäen metsikkö lehtevä, taaja!
Sillä lintujen askare herttainen
on aamusta iltaan suojassa sen.
Mäki rintava kaikuu vastaan.
Kolon metsäkyyhkynen löytänyt on,
pesi kerttunen piiloon pensaikon,
ja kauas keskelle kuusiston
ilo kaikki on kätketty rastaan.
Aale Tynni
Metsä, laulusi muista!
Me heräsimme kevääseen.
Primula veris. Kevätesikko.
Omenapuut puhkesivat kukkimaan.
Snyg-omenapuun kukissa on hienoa punerrusta.
Kirjailija-koristeomenapuu loistaa punaisimpana.
Kirjailija on kokenut kovia koko elämänsä ajan. Jänikset pääsivät syömään sen pahoin ensimmäisenä talvena. Oikeastaan se ei puu olekaan, vaan oksa, joka oli jäänyt jalostuskohdan alapuolella jyrsimättä. Taivutin sitä ylöspäin kasvamaan. Kirjailijasta on kasvamassa mutkikas puu!
Kielot kukkivat ja tuoksuvat.
Arovuokkoja.
Tuli ruusujen aika.
"Juhannus on meillä herttainen...."
Kultaa sataa.
Kultasateen kukinta osui juhannuksen aikaan. Pensas oli täynnä ihania kukintoja. Sitten niiden kulta satoi maahan ja hetken oli maakin keltainen.
.
Morden Centennial
kaunistaa taas rapunpieltä.
Louse Bugnet.
Rosa Mundi, maailman ruusu.
Kirjoapteekkarinruusu, Versicolor on hyvin vanha ruusu. Sitä sanotaan myös Rosa Mundiksi (maailman ruusu) siitä kerrotun tarun vuoksi. Lady Rosamund Clifford (1150- 1176) oli yksi Englannin kuningas Henrik II monista rakastajattarista. Kun mustasukkainen kuningatar yllätti heidät, vaati hän Rosamundin valitsemaan tikarin ja myrkyn välillä. Rosamund valitsi myrkyn ja kuoli 30-vuotiaana. Hänet haudattiin Godstowin luostarin kappeliin lähelle alttaria. Myöhemmin piispa määräsi ruumiin siirrettäväksi kirkkotarhaan, kun hän ei pitänyt syntisessä suhteessa elänyttä naista haudattavana niin arvokkaalle paikalle. Haudalle kasvoi sitten näin kaunis ruusu. Kiveen kerrottiin kirjoitetun :"Tässä lepää maailman ruusu, ei puhdas ruusu (Rosa Munda), hän, joka suloiselta tuoksui, tuoksuu edelleen, mutta ei ihanalta." Tarua, vai totta? Kaunis ruusu kuitenkin kukkii monessa puutarhassa, meilläkin.
Kirjoapteekkarinruusu, Versicolor.
Aika on ihmeellinen. Viisaat tiedemiehet sanovat, ettei sitä oikeastaan olekaan. Puhuvat aika-avaruudesta. Ja jos oikein kovaa pääsisimme, ehtisimme sitä pakoon, emmekä vanhenisi ollenkaan. Ei tästä enempää, kun en sitä yhtään ymmärrä, vaikka kuinka monta selitystä kuuntelisin ja kirjoista lukisin. Oikeastaan ajan pitäisi olla vakio, mutta oma kokemus on, että mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin aika kuluu. Juurihan me vietimme joulua ja nyt se on taas ihan ovella. Oli talvi ja pääsiäinen ja tein mämmiä. Tuli kevät, valkovuokot, västäräkit ja ja.... Kesä ja ruusut kukkivat. Kaikki kukkivat. Oltiin jo syksyssä. Otettiin perunat ylös, vaikka ne juuri oli istutettu. Ihailimme mahtavaa ruskaa, mutta kohta jo oli lehtien haravointiaika. Ja nyt leivomme piparkakkuja ja paistamme lanttulaatikkoa. Pitäisi jo kinkkukin hankkia ja kirjoittaa joulukortit. Joulu tulee, juosta pitää!
Jotenkin on Nummentonkijakin siinä ajan pyörteissä pyörinyt. Kesä kului kuin siivellä. Aika kiva kesä. Oli sopivasti lämmintä ja sadettakin tarpeeseen. Puutarhassa oli kiva olla, vaikka ei entisen lailla tonkia jaksanutkaan. Kun teki vähänkin päivässä, niin sai hiukan juolavehniä ym väärään paikkaan tunkeutuvia kasvikunnan edustajia kiusattua. Muutama mukava reissu tehtiin näissä kotiseudun maisemissa. Irjan kanssa kierrettiin Kemiön saaren kauniita maisemia katsellessa. Tottakai myös poikieni kanssa ”avoimet puutarhat katsoin, tällä kertaa Paraisten suunnalla. Kesän muistoja aion nyt vasta talven tullen kertoa , kun ne silloin jäivät, kun ajankohtaisia olisivat olleet.
Yksi mukava reissu oli Naivistien taidenäyttely Iittalassa. Sieltä kuvat tässä ohessa.
Lisää kesän 2021 kukkia.