Kappale kauneinta Italiaa

Italianmatkani 14.6 2017

Olin aina haaveillut pääseväni joskus Italiaan. Haaveeksi se oli jäädäkin. Silloin, kun olin nuori, ei maatalosta kesällä matkalle ehditty ja talvella sinne ei matkoja tehtykään. Vuodet kuluivat ja minusta oli ihan huomaamattani tullut vanha! Mutta sitten toi posti "Kodin Pellervon", Suomen parhaan aikakauslehden. "Tule näkemään kappale kauneinta Italiaa", kutsui Pellervo lukijamatkalle. Sitä oli mahdoton vastustaa. Nyt, tai ei sitten koskaan, ajattelin. Ehkä kuitenkin vielä pärjäisin. Ilmottauduin mukaan.

14/6 oli lähtöpäivä.Vainion autolla Helsinki-Vantaalle. Sillä aina on Raatalasta maailman turuille lähdetty, vaikka nyt oli omin kulkuneuvoin Saloon asti mentävä. Lentokentällä vähän jännitti, kun en ollut 13 v. siellä ollut ja systeemit olivat vallan muuttuneet siinä ajassa. Hyvin kaikki meni ja olin mukana , kun sini-valkoisin siivin lensimme Euroopan kattojen yllä. Pilvipalleroiden välistä näin joskus peltoja, kyliä, jokia ja mertakin, kun lähestyimme matkan päätä, Roomaa, jonne kone laskeutui. Siellä meitä oli vastassa opas, Silja. Loppumattomilta tuntuvia käytäviä pitkin kulkien pääsimme lopulta meitä odottavaan bussiin. Matka jatkui pitkin Rooman kehätietä, jonka opas kertoi kiertävän koko valtavan kaupungin. Kaikkialla tien varsia reunustivat kukkivat oleanteripensaat. Niitä täälläkin joskus yritettiin ruukussa kasvattaa huonoin tuloksin. Niiden koti on siellä, kuivassa maaperässä, mutta kosteassa ilmastossa. Siellä ne kukkivat koko kesän. Kehätieltä erkanimme kohti Napolia ja Sorrentoa. Rooma jäi taakse, mutta Vesuvius-tulivuori näkyi aina lähempänä. Sen rinteelle sitten poikkesimme viinitilalle. Siellä, tulivuoren purkautuessa ( viimeksi v. 1944) tulleessa hedelmällisessä tuhkassa kypsyvät Italian herkullisimmat rypäleet. Saimme maistaa viinejä, joiden valmistamisesta perheyrityksen isäntäväki kertoili. Jatkettuamme matkaamme poikkesimme lounaalle ja edelleen Sorrennon lähellä olevaan Vico Equensen kylään ja Sporting-hotelliin, joka oli kotimme loman ajan. Siellä nautimme yhteisen illallisen. Sen jälkeen oli aikaa katsella auringonlaskua Napolin lahdelle ennen nukkumaan menoa.

Aurinko laskee Napolinlahdelle. Vas. häämöttää Ischian saari.

Sorrennon kaupungissa.

Torstai 15/6-17.

Aamu valkeni (se tosiaan valkeni, sillä siellä ei meidän valoisaa kesäyötä olekaan) yhtä aurinkoisena kuin koko matkan ajan. Huoneeni ikkunasta näin Napolinlahden takana Vesuviuksen ja selkeällä säällä myös Ishian saaren. Aallot löivät kivasti rantahiekkaan tullessaan ja antoivat kivan äänen myös unimusiikiksi. Aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan Sorrennon kaupunkiin. Sorrennon historia ulottuu Rooman maailmanvallan aikoihin asti ja vuosisatojen kuluessa kaupunki on rakentunut jyrkkään kalliorinteeseen. Talot ovat kuin toinen toistensa päällä. Alhaalla lainehtii Napolinlahti ja sen takana kohoaa Vesuvius 1300 metriin. Kävelykierroksella Silja-oppaan johdolla tutustuimme kaupungin keskustaan ja sen kauniisiin puistoihin. Kapeilla ostoskaduilla oli paljon myytävänä kaunista tavaraa ja hienoja käsitöitä. Hinnatkin olivat edullisia. Näiden seutujen ihmiset taitavat vielä käsitöiden teon. Kauppoja teimme mekin.

Vierailimme yhdessä sitrustarhassa ja likööritilalla. Sitruunasato oli juuri valmistunut. Saimme maistaa tilan omista sitruunoistaan valmistamaa likööriä, kuuluisaa Liquore de Limonia, jota myös ostettiin kotituliaisiksi. Ihmeen makea oli maistiaisiksi tarjottu sitruunaviipalekin. Tämäkin tila oli perheviljelmä. Söimme Sorrennossa lounaan (taas makaroonia!). Oli vielä aikaa ihailla kaupunkia ennen paluuta Vico Equansiin.

Täytyi selfiekin ottaa, että pääsin samaan kuvaan Vesuviuksen kanssa.

Pompeijin Raunioilla

Perjantai 16/6

Tämä päivä vietettiin Pompeijin raunioilla. Hämmästyttävän ammattitaitoinen Silja-oppaamme kertoi kaupungin historiasta kiinnostavia asioita ilman muistilappuja täällä, kuten muinakin päivinä muissa kohteissa. Pompeiji oli merkittävä satamakaupunki jo 600-luvulla ekr. ja hyvin vauras. Nyt esiin kaivetussa kaupungissa tiedetään olleen päällystetyt kadut , vuorilta johdetut vesiputket, vesivessat, kylpylät, teatterit, ravintolat, leipomot, sekä taloissa marmorilattioita ja mosaiikkikoristeita. Kulloinkin vallassa olleelle oli omistettu temppeli. Näitä kaikkia oppaamme esitteli raunioilla kävellessämme.
Tuli v. 79, syyskesä. Oli roomalaisten tulen jumalan juhlapäivä. Vesuvius alkoi purkautua. Se syöksi taivaan täydeltä tuhkaa ja hohkakiveä. Arvellaan sitä olleen ainakin sata miljoonaa tonnia. Vuorokauden aikana Pompeiji hautautui monen metrin syvyyteen. Jotkut pääsivät pakoon, mutta tuhannet ihmiset arkisissa askareissaan paloivat paikoilleen. Rinteestä valui kuumaa mutavelliä ja laavaa. Monet kuolivat myrkylliseen häkään, vaikka välttivät laavan. Myös neljä muuta kaupunkia tuhoutui. Kaikkia Pompeijin raunioitakaan ei ole kaivettu ylös vielä. Muiden kaupunkien rikkaudet ovat siellä nykyisen asutuksen alla. Erään niistä Silja-opas kertoi olleen kaikkein rikkaimpien asuttamia loistotaloineen. Nyt se oli tavallisten, köyhimpienkin ihmisten asuntoaluetta.
Tämä oli minulle kiinnostava päivä, mutta myös raskain. Aurinko oli polttava siellä kiviraunioilla. Pompeijin "päällystetyt" kadut eivät olleet kovin helppokulkuisia. Onneksi minulla oli kävelysauvat apuna. Emme olleet siellä yksin. Ihmisiä oli kaikista maailmankolkista roduista päätellen. Yhtään kuvaa en voinut ottaa. Kerran yritin, mutta sekin jäi ottamatta, kun huomasin melkein eksyväni. Silja oli paitsi tietävä, myös vikkeläjalkainen. Ei ihan nuori hänkään, mutta minä taisin olla 10 v. vanhempi ja se jo tuntuu. Ei haittaa, vaikka en kuvia saanutkaan. Niitä ja kirjoja Pompeijin historiasta riittää, (esm. Paavo Cast`ren : Pompeijilaisia kohtaloita, Otava 2006.)
Kun laskeuduin korkeita, kaiteettomia ja jyrkkiä rappusia suureen teatteriin, niin jo vähän ajattelin, että miten mahtaa ylöspäin meno onnistua? Käykö niin, että Nummentonkijan kohtaloksi jää "hautautuminen Pompeijin raunioihin". Onneksi ylös päästiin melkein tasaista tietä vastakkaisesta reunasta. Pompei tuli nähtyä ja palasimme lounaan syötyämme hotelliin.

Näkymä hotellihuoneeni ikkunasta. Taustalla on Vesuvius.

Hotellimme Vico Equensin kylässä.

Caprin huikeita maisemia.

Axel Munthen puutarhassa.

Saarella kaunoisen Caprin.

Lauantai 17/6

Aamuvarhain ajoimme satamaan, josta lähdimme lautalla "Saarelle kaunoisen Caprin..." On siitä lauluja tehty, kuten Sorrennostakin. Saari on pieni, mutta tunnettu. Siellä on pienuudestaan huolimatta 14 000 asukasta. Capri on korkea ja kukkulainen. Me ajoimme ylös korkealle, Anacaprille, jossa sijaitsee Villa San Michele, ruotsalaisen lääkärin ja kirjailijan, Axel Munthen huvila puutarhoineen. Silja kertoi niin värikkäästi kirjailijan elämästä , että tuntui kuin hän itse olisi ollut läsnä huoneissa kävellessämme. Luonto ympärillä oli huikaiseva, kaunis puutarha ja näköala alas merelle, jonka lahdissa oli kymmenittäin veneitä ajelemassa tällaisena tyynenä päivänä. Oli helppo uskoa, että luonto ympärillä inspiroi kirjailijaa luomaan laajan tuotantonsa. ( Esm. Huvila meren rannalla. WSOY )

Päivän ohjelmaan kuului vielä Kodin Pellervon päätoimittajan, Anna- Liisa Huhtala-Fiskarsin järjestämä ekstra-elämys, venematka saaren ympäri. Moottoriveneessä, johon 19 hengen seurueemme sopivasti mahtui, pääsimme katselemaan kallioisen rannan luolia. Taitava kuljettaja ajoi jopa luolien sisällekin. Oli myös muita venekuntia samaan aikaan niihin tutustumassa. Hyvin taisivat ammattinsa, ei tullut törmäyksiä toisiin, eikä kallioseinämiin. Meri oli tyyni, mutta veneiden käännökset ja niiden aiheuttamat aallot keinuttivat meitäkin aika lailla. Näimme Koralli- Vihreän- ja pienen Sinisen luolan sisältä. Suureen Siniseen luolaan, Grotta Azzurroon, oli menijöitä ruuhkaksi asti. Sitä katsoimme kauempaa, sinne ei ollut tarkoituskaan mennä. Se näkyi ulonpaakin hyvin.

Vielä oli lauttamatka takaisin Vico Equensiin, illallinen oman hotellin ravintolassa, jonka ikkunoiden takana aurinko laski välkehtivään Välimereen.

Koralliluola. Seinämissä koralleita.

Kyllä meitä hiukan keinuteltiinkin.

Kaunista Amalfin rannikkoa.

Sunnuntai 18/6

Sunnuntai-aamuna nukuimme pidempään. Aamiaisen jälkeen läksimme jälleen upealle retkelle Amalfin rannikolle. Nousimme bussilla Ravellon kaupunkiin. Ajelimme serpentiiniteitä yhä ylemmäksi. Katselimme kalliolaaksojen rinteillä olevia kyliä ja maisemia. Minä istuin autossa ikkunapaikalla ja yritin "imeä muistilokeroihini" joka ikisen näkymän. Tämä taisi olla paras päiväni, kun ei ollut kävelemistä niin paljon. Auton ikkunasta otin kuvia paljon. Jokainen näkymä tuntui kuvaamisen arvoiselta. Tie oli kapea. Toisinaan louhittu kalliorinteeseen, toisinaan valettu tyhjän päällekin. Välillä tie vei tunneleihin vuoren sisälle. Tien varrella oli keramiikkapajoja ja kauppoja. Nekin usein rinteeseen koverrettuja. Pysähdyspaikkoja oli harvassa ja autoja liikkeellä paljon. Paikalliset asukkaat olivat rakentaneet tilan autolleen usein lähes tyhjään, alla kymmenien metrien pudotus. Siellä alhaalla välkehti Välimeri turkoosin sinisenä.

Vieläkin upeammat näkymät olivat korkealla Villa Rufolon puutarhassa, joka oli seuraava kohteemme. Omat kukkapenkkini muistuivat mieleeni, sillä odotuksistani huolimatta puutarhan kukkapenkeissä kasvoivat samat kasvit kuin meilläkin. Betuniat, begoniat, samettiruusut, pelargoonit ym. Vain seiniä pitkin kiipeävät bougainvilleat ja Välimeren alueen puut muistuttivat meidän olevan etelässä. Reheviä olivat kaikki istutukset, aurinkoa ja vettä saaneet, ei ollut niitä halla , eikä sade runnellut.

Retkeltä palattuamme pienen lepotuokion jälkeen ohjelmassa oli jäähyväisillallinen oman kylän, Vico Equensen ehkä korkeimmalla paikalla olevalla matkailumaatilalla. Yritys oli muutaman serkuksen yhteinen. Maata kuului olevan vain 2 ha, mutta lehmiä, vuohia, sikoja, kanoja ym paljon. (Olisiko muilla serkuksilla peltoa enemmän, arvelimme?) Myös hedelmäpuita tiloilla oli. Niistä he valmistivat viinejä ja marmelaadeja, sekä oliiviöljyä. Niitä saimme ostaa. Ruoka, jota he tarjosivat, oli minun mielestäni parasta, mitä matkan aikana olimme saaneet. Makaroonit (no, sanotaan sitten pastaa!), jota aina oli tarjolla, olivat nekin parhaimmalla kastikkeella maustetut. Iloinen, napolilainen soittoniekka viihdytti meitä soittaen eteläitalilaista musiikkia saaden meidätkin mukanaan laulamaan. Saimme myös toivoa kappaleita. "Poika varjoisilta kujilta" sujui hyvin muusikkomme soittimella. Ilta oli tummunut hotelliin ehdittyämme. Ikkunastani ihailin vielä vastarannan ja Napolin valoja ennen nukkumaan menoa.

Mennäänköhän mekin tuonne ylös?

Ja sinnehän me menimme.

Villa Rufolon kukkien keskellä.

Kaikki näkymät Amalfin retkellä olivat henkeä salpaavia.

Villa Rufolon puutarhassa. Kotiin!

Maanantai 19/6

Aamiainen vielä syötiin. Sitten oli aika jättää hyvästit hotelli Sportingìlle ja Vico Equensen kylälle. Lähdimme kohti Napolia. Silja kertoi vielä matkan varren näkymistä ja Napolin kaupungista ja kaupunkilaisista. Vähän tuli nähtyä Napoliakin bussin ikkunasta matkalla lentokentälle. Nämä suurkaupunkien lentokentät loputtomine käytävineen alkavat olla minun ikäisilleni ihmisille ylivoimaisia. Kotiin päin lähtö oli kuitenkin helpompaa. Ihanien matkakumppanieni joukossa ja vähän avullakin selvisin koneeseen. Olin seurueen vanhin ja ystävällisiä laukun kantajia ilmestyi vähän väliä. Sitten jo istuin paikallani Finnairin koneessa ja tuntui kuin jo olisin melkein kotona! Lentokone ei ollut niin täynnä kuin menomatkalla. Kotimatka kului mukavasti. Helsingissä oli hyvästeltävä matkakumppanit, jotka vielä sielläkin kantoivat huolta siitä, että löytäisin oikean bussin. Matkani oli sujunut hyvin. Minulla oli ollut mukana näkymättömiä enkeleitä, mutta myös heitä, jotka Maaria Leinosen sanoin "....kulkevat ohitsesi kassia kantaen, reppu selässä, huulilla hyvät sanat, silmissä siunaus." Vainion bussi (kuinkas muuten!) odotti lentoasemalla ja Pauli Salossa. Unelmasta oli tullut totta. Olin nähnyt "palan kauneinta Italiaa."

Kommentit:
AILA 16.02.2019 10:52 Aivan ihana matkakertomus. Kiitos !
NUMMENTONKIJA 16.02.2019 17:57 Matka oli ihana.Kiitos, Aila!
AIMARII 05.02.2018 09:11 Vaude, mikä matka! Olet tehnyt unelmasta totta. Hyvä sinä.
NUMMENTONKIJA 05.02.2018 10:41 Kannatti se matka tehdä, vaikka vähän pelotti lähteä, kun ei ollut kaveria kotoa asti. Ihmiset ovat ihania, varsinkin "pellervolaiset".
ELIINAMIRJAMI 08.07.2017 08:43 Ihana matkakertomus ja kuvat. Kiitokset! Katselin samaa Kodin Pellervon matkaesitettä, mutta tilaamatta jäi. Ehkä menemme, kun mies jää eläkkeelle vuoden kulutt
NUMMENTONKIJA 12.07.2017 08:28 Kiitos, Eliinamirjami, kommentistasi! Pellervon lukijamatkalle kannattaa mennä. Ne ovat hyvin järjestettyjä. Menkää niin pian, kun pääsette ja vielä hyvin jaksa
TEIJA - SALAINEN PUUTARHA 05.07.2017 20:39 Voi kun kaunista! Minäki kävin viime syksynä Roomassa ja rakastuin Italiaan! Siitä onki aikaa kun viimeksi oon käyny lukemassa kuulumisiasi, pitää perehtyä nyt
NUMMENTONKIJA 06.07.2017 09:58 Hei, Teija! Kiva, kun kävit vilkaisemassa. Pistäydyn silloin, tällöin kurkkaamassa kuulumisiasi. Ihmettelen, kuinka paljon saat aikaan, kun on karjaakin.
AILA 05.07.2017 16:56 Aivan ihana matkakertomus, olisinpa ollut laukussasi mukana ! Olen ollut yhteiskouluajalta asti Italian kuumeessa , vaan toteutumatta kuitenkin jäi !
NUMMENTONKIJA 06.07.2017 10:03 Olisit ihan mukava ollut muutenkin mukana kuin laukussa! Oli vähän jännää lähteä ihan yksin matkaan.

Etusivu, Nummentonkija