Kukkamuistoja taaksejääneeltä kesältä
Rhododendronit, alppiruusut ovat ihania alkukesän kukkivia pensaita. En minäkään voinut niitä vastustaa, vaikka meidän pihalla ei ole niille luontaista kasvupaikkaa. Olen yrittänyt korjata puutteen kastelemalla niitä kuivina kausina. Syksyisin "istutamme" niille "tekometsän" keräämään lunta juurille ja varjostamaan kevätauringon paahteelta. Siitä kiitollisina "Helsingin yliopisto" ja sen sisko "Pohjolan tytär" kuitenkin kukkivat. Monta kertaa olen luvannut niille, että etsin metsästä oikean paikan tuoreesta mäenrinteestä mäntyjen keskeltä. Ihailen metsäpuutarhoja ja alppiruusupuistoja, joissa on paljon monia lajikkeita. Alppiruusun kukinta ei ole kovin pitkä, mutta kun eri lajikkeet kukkivat eri aikaan, kestää ihanuutta pitkään. Täysin avoimet kukat ovat ihania, mutta melkein kauneimpia vielä ovat sen nuput, joista kuva alla. Kuvat olen ottanut 9/6 -12.
Kelta- ja Ike Follies narsisseja.
Alppiruusut eivät ole kevään ensimmäisiä kukkia kuitenkaan, vaikka tämän sivun "kesäretken" niistä aloitinkin. Jo huhtikuussa nousevat pienet sipulikukat ja vuokot, sekä aikaiset tulppaanit meidän iloksemme. Narsissien lehdet ja kohta nuputkin tunkeutuvat jo ohenevan lumen läpi, eikä kauaa kestä, kun kukatkin puhkeavat. Ensiksi ennättävät pääsiäisliljat, keltanarsissit. Jos pääsiäinen on myöhään ja kevät aikainen, ne melkein jo kukkivat täällä Etelä-Suomessa nimensä mukaisesti. Ylläolevan kuvan olen ottanut 3/5 ja allaolevan 15/5-12.
Oikealla olevat kukat ovat orkideanarsisseja, Narcissus triandrus, (Metsänarsissi, luonnonlaji), Thaalia.
Toukokuun 15:sta päivänä teinkin pitkän kierroksen kamerani keralla ja sen muistiin tallentuivat mm. seuraavat puutarhan ja pihan asujat:
Pikkuesikko, talvella kukkakaupoissa ruukkukasviva myytävä, naapurin Marja-emännältä lahjaksi saamani, jonka keväällä istutin ulos.
Balganinvuokko, Anemone blanda.
Rixi-koristeomenapuun alla näytti tällaiselta. Siinä kukkivat parvi-tulppaanit, (Tulipa tarda) helmihyasintit (muscari), thaalianarsissit ja balkaninvuokot. On joukkoon eksynyt tarhatulppaanikin ja kevätesikko (Primula veris,)
Tarhatulppaaneja oli jo siellä, täällä, kukkapenkeissä ehtinyt kukkaan, osa jo kuihtunutkin. Myöhäisempiä lajikkeita oli tulossa vielä. Kun istuttaa eri aikaan kukkivia lajikkeita, saa tulppaanien kukinnasta nauttia pitkään, vaikka yksittäinen kukka ei kovin kauan kestäkään, varsinkin, jos sattuu olemaan kovin kuuma aika. Alemmassa kuvassa on Toronto-laji.
Kävelin puutarhassa ja sitten huomasin, etten minä täällä yksin olekaan!
Kultakuoriainen punaherukan kukassa.
Heti, kun ensimmäiset kasvit ehtivät kukkaan, heräävät myös pölyttäjähyönteiset tehtäväänsä tekemään. Makeaa mettä on tiedossa ja taitaa niillä jo nälkäkin olla, kun ovat pitkän talven koloissaan viettäneet Sadetta ne pitävät, mutta kun aurinko paistaa, käy kukissa sen päiväinen surina ja pörinä! Kulta- ja kuparikuoriainen ovat kovasti samannäköisiä. Niitä on vaikea erottaa. Kaipa kuvassani kultakuoriainen on, kun sillä pitäisi olla pidempi kärsä ja aika pitkänokkaiselta tuo vaikuttaa! Ne näyttävät kömpelöiltä, kun ovat niin isoja hentoihin kukkakärpäsiin verrattaessa ja kimalaiseenkin. Kova vauhti niillä kuitenkin on, kun lentävät kukasta kukkaan, vaikka tuollaisia hyönteismaailman "jumbojättejä" ovatkin. Ahkeria myös ovat.
Kesäkuussa kukkivat kaikki....
Vaikka loppukesän ja syksyn kasvit ovat vasta pienellä alulla, tuntuu siltä kuin kesäkuussa jo koko puutarha olisi kukkimassa. Maasta nousee yhä uusia tulijoita ja ylempänä kukkivat hedelmä- ym puut ja pensaat. Puiden lehdet ja ruoho ovat vielä kevään herkässä vihreydessä. Ensimmäiset ruusut ja liljat puhkeavat jo kesäkuussa, mutta vielä on joitakin toukokuun kasvejakin kuihtumatta. Kuvia tulee napsittua joka puolelta. Minä olen tainnut laittaa niitä jo joukon noille muille sivuille, mutta tässä vielä muutamia lisää: Iirikset, kurjenmiekat, loistavat sinisinä. On niitä monen muunkin värisiä lajikkeita ja Suomessa luonnonvarainen hieno, rantoja koristava loistaa keltaisena. Kuvassani kukkii saksankurjenmiekka, se kaikkein vaatimattomin perinnelaji. Seurassaan sillä on idänunikko. Yksi vasta avautunut, mutta minun mielestäni sen pulleat nuput ovat kovin koristeelliset. Jokainen nuppu on yksi luonnon "ihmepakkauksista", sillä valtavan määrän silkinhienoja terälehtiä se kätkee sisällensä!
Varjoliljan nuokkuvat kukat tuoksuvat voimakkaasti. Ne houkuttelevat hyönteisiä. Iltaisin tuoksu yhä voimistuu. Silloin liljojen kukissa käyvät hyönteismaailman "helikopterit", kiitäjät. Kun iso sireenikiitäjä hakee mettä syvältä kukasta, on siipiä viuhottava ahkerasti, että pysyy paikallaan!
Seuraavassa kuvassa on sahramililja, Lilium bulbiferum subsp. Se on meidän ensimmäisiä perennojamme. Kummitätini on istuttanut sen tänne jo 1920-luvulla. Kaikkialla täällä sitä on sanottu keisarinkruunuksi, kuten ruskoliljaakin, jonka alalaji se on. Joskus sitten "viisaat" päättivät, ettei se saa pitää entistä kansan antamaa nimeään. Se muka voitaisi sekoittaa keisarin pikarililjaan, joka kuitenkin on ihan erinäköinen kukka! Minä sanon sitä keisarinkruunuksi, itsepäinen kun olen! Kaunis nimihän se sahrami- tai ruskoliljakin olisi, mutta periaate kuin periaate! Ruskoliljasta se eroaa niin, että siihen ei tule itusilmuja varteen ja se kasvaa korkeammaksi.
Tätä ruusua myydään mandariiniruusu-nimellä ruukuissa äitienpäivän aikoihin. Ostan sellaisen aina äitini haudalle. Siellä se kukkii koko kesän. Syksyllä tuon sen kotiin omaan ruusupenkkiini, jossa niistä monet ovat kestäneet monta vuotta. Joku aina kuoleekin, sillä ne ovat vartettuja ruusuja. Vaikka ne ovat kalliinpia kuin muut äitienpäiväruusut, lasken, etten häviä, sillä usein saan niistä monivuotisen ilon.
Morden Centennial
on kanadalainen ruusu. Se on hyvin kestävä, sillä sen juuristo on oma, eikä minkään muun ruusun, johon se olisi vartettu. Eikä siihen siksi tule villiversojakaan. Ryhmäruusujen tapaan se kukkii yleensä koko kesän.
Silkkiunikot ovat kesäkukkia, jotka eivät talven yli elä. Mutta kun ne kerran on kylvänyt, huolehtivat ne itse kylvämisen seuraavina vuosina. Niitä nousee joskus kauaksikin alkuperäiseltä kukkamaalta iloisena yllätyksenä hoitajalleen. Voihan siemeniä myös kerätä ja kylvää uusille paikoille, joihin haluaa niitä kukkimaan. Kukkakärpäset rakastavat niitä ja Nummentonkija myös!
Kyllä ne Morden Centenniaakin rakastavat, niin kuin kuvasta näkyy!
Heinäkuussa.
Viime kesä, 2012 oli kovasti sateinen. Heinäkuun 19:sta päivänä olen kirjoittanut "Pellervon kalenteriini": Viileä aamu, kaunis, sateeton päivä. Kokonaan!" Sinä päivänä olenkin tehnyt pihalla pitkän kierroksen, koska kuvia on kertynyt aika paljon. Tässä muutamia: Samettiruusu on kesäkukka, joka pitää kylvää aikaisin talvella. Useimmilla "multasormilla" taitaakin jo olla terhakat taimet kasvamassa keväällä istutettavaksi. Jos mielii päästä vähemmällä vaivalla, voi ne keväällä ostaa torilta, tai taimistosta. Samettiruusu on ahkera kukkija, eikä se juurikaan kärsi sen enempää helteestä kuin sateestakaan. Tuhohyönteisetkään eivät oikein tykkää sen tuoksusta ja jättävät sen rauhaan. Ruusuja ihaillaan ja kutsutaan "kukkien kuningattariksi" Monet kauniit kukat ovat myös saaneet ruusun nimekseen, vaikka eivät ruusujen sukuun kuulukaan. (Sametti- joulu- alppi- ym.)
Jalokallioinen,Erigeron speciosus.
Jaloakileija, Aquilegia-risteymiä.
Akileijojen siemenet itävät hyvin. Kylvin jaloakileijan siemeniä. "Lapsista" tuli monen värisiä. Puna-keltaisia, kuten emonsa, mutta myös keltaisia, ihan valkoisia ja monia yhdistelmiä siltä väliltä. Aika jännää puuhaa! Tesmaperhonen on lentänyt myös kukkia tutkimaan ja varmistamaan, että päivänkakkaraan tulisi siemeniä. Pieni ja ahkera puutarhatyöläinen!
Ahkera-lehmän mietteitä!
"Ammuu..., tulisin minäkin sille kierrokselle, mutta kun on tehty tommonen aita eteen. Ruohokin on sillä puolen niin vihreätä ja ihan hukkaan menee.... sille Stigalle sitä vaan syötät. Ei se sen päälle mitään ymmärrä, puree poikki vaan ja sylkee pois..."
Sormustinkukka, Digitalis purpurea, on kaksivuotinen kesäkukka. Ensimmäisenä kesänä se kasvattaa ruusukkeen ja toisena kukkii ja siementää. Tulevina vuosina se huolehtii itse kylvämisestä ja niitä kasvaa siellä ja täällä. Puutarhuri saa sitten päättää, mitkä jättää kasvamaan ja kukkimaan, tai mitkä kitkee pois. Sormustinkukka on hyvin myrkyllinen, sillä se sisältää digitalista, joka on voimakas lääke. Eipä Ahkera-lehmäkään siihen koskisi! Eläimillä on voimakas vaisto erottaa myrkylliset kasvit. Vaikka laitumilla kasvaisi kieloja, valkovuokkoja, tai jopa sormustinkukkia, ne jättävät ne rauhaan.
Lolly-Bob, värililja.
Reinesse-lilja.
Liljoja on hyvin monenlaisia. Useat niistä kukkivat heinäkuussa samoihin aikoihin ruusujen kanssa. Ruusujen joukkoon ne hyvin sopivatkin. Värililjoista on valinnanvaraa valkoisista moniin kirkkaisiin väreihin ja kirjaviinkin. Monet lajikkeet kestävät hyvin talven yli, vaikka on arkojakin joukossa. Liljat lisääntyvät hyvin sivusipuleista tai jakaantumalla. Muutamassa vuodessa liljapenkki on laajentunut ja voi jo kaivata lisää tilaa. Silloin on tarhurin otettava se ylös ja istutettava sipulit harvempaan. Siinä sitten tarhurilla on miettimistä, mihin kaikki ylimääräiset saa mahtumaan! Muuten liljat ovat aika helppohoitoisia.
Parikymmentä vuotta sitten Suomeen rantautui korea, oranssinvärinen kuoriainen, liljankukko. Se munii liljoihin ja sen jälkeläiset kasvaessaan tekevät selvää jälkeä niin kukista kuin lehdistäkin. Aika ahmatti se on itsekin. Jos ei sitä hävitä, on liljapenkissä kohta vain muutamia varrentynkiä. Kirsti-Nummentonkija listi seuraavan kuvan lemmenparin heti, kun olin kuvan näpännyt!
Vielä on kesää jäljellä.
" Yöllä on varmaan joku Jumala
kulkenut puutarhassani:
kaikki unikot ovat auenneet.
Tuskin uskallan astua ulos,
pelkään palavani pienissä liekeissä."
( Katri Vala)
Silkkiunikot kukkivat melkein koko kesän. Ensimmäisinä ehtineet kyllä vähän ränsistyvät varren kasvaessa, mutta siemenistä kasvaa uusia ja niin kukintaa kestää syyshalloihin asti. Ensimmäisten kukkien siemenkodat kypsyvät ja karistavat siemenensä, näin on seuraavan kesän kukinta varmistettu.
Ryhmäruusutkin kukkivat koko kesän, kunnes pakkanen ne lopulta lannistaa ja viimeiset kukat jäätyvät talven alle. Kuvassa on kanadalainen omajuurinen "Champlain".
Vesielementti nykyisen käsityksen mukaan pitäisi olla kunnon puutarhassa. Meillä sitä ei ole, on vain kasteluvettä saaveissa. Kun tällä kuivalla mäenrinteellä ei luonnollista lampea tai puroa ole, emme ole niitä keinotekoisestikaan ruvenneet tekemään. Pihamme on muutoinkin luonnon ehdoilla hoidettu, vain hiukan sitä parannellen. Kasvatan (annan kasvaa) lummettani vähän kauempana, pellolla olevassa lammessa, jossa käyn uimassakin. Uimareissuilla saan niiden kauneutta ihailla ja samalla seurata pääskysten lentoliitoja lammen yllä. Ei ole niilläkään paljon paikkoja, joissa saisivat siipiään kostutella vesihyönteisiä saalistaessaan. Lähimailla kun ei mitään vesistöjä ole. Vettä viimekesänä sentään riitti, paistoi aurinkokin sateiden lomassa ja välillä yhtäaikaa molemmat. Kuva sateenkaaresta 16/8-12.
Keltaliljat alkavat kukintansa jo heinäkuussa, mutta jatkavat sitä hiukan elokuun puolellakin. Tässä niillä on seuranaan elokuunastereita, (Aster amellus) jotka minulla tuppaavat nekin aukaisemaan kukkanuppunsa jo heinäkuussa. Niistä on iloa pitkään ja ne ovat kauniita ja kestäviä maljakossakin. Kuvan valkea kukka on kuningaslilja, (Lilium regale). Se on oikukas lilja. Olen saanut sen pysymään hengissä, mutta eipä se suostu minulle näyttämään kuin pari kukkaa kesässä. Ja joillakin niitä kukkii kymmeniä ja sipuleita riittää muillekin jaettavaksi!! "Unelmien kotipuutarha"-kirjassa kerrotaan, että kuningasliljan löysi brittiläinen kasvien kerääjä Ernest Henry Wilson Kiinasta v.1903. Hän kertoo: "Kuningaslilja on kotoisin kapeasta autiomaan kaltaisesta laaksosta, jota lumipeitteiset huiput ympäröivät ja jota ukkoskuurot piiskaavat. Kesällä kuumuus on pelottavaa ja talven kylmyys ankaraa. Kaikkina vuodenaikoina laakso on alttiina äkillisille myrskynpuuskille, jotka estävät sekä ihmisten että eläinten etenemisen. Se kasvaa teiden varsilla, kallionhalkeamissa, purojen laitamilla ja korkeilla kallionjyrkänteillä. Ei kaksittain tai kolmittain tai sadottain, vaan tuhansittain, jopa kymmenintuhansin. Aamun ja illan viileydessä ilma on täynnä sen tuoksua. Lyhyeksi ajaksi tuo puoliaavikko muuttuu satumaaksi." Minunkaltaisiani liljankasvattajia kirjan tekijä lohduttaa: "Kukkaryhmässä kituva kuningaslilja ehkä vain kaipaa kotiin."
Arabella-kärho sen sijaan viihtyy minunkin penkissäni ja kukkii kesäkuusta syyshalloihin saakka. Kuvassa sen seurana on Paul Farkes- lumikärhö, (taustalla).
Allaolevassa kuvassa kukkii Stargazer oriental-lilja. Se on liljoistani myöhäisin ja isokukkaisin. Myös se tuokuu voimakkaasti varsinkin iltaisin ja houkuttelee perhosia kukkiaan pölyttämään
Stargazen-lilja.
Kultapallo (Rudbeckia laciniata).
Päivänhattuihin kuuluvan kultapallon istutti meille Fredrika-mummu, äitini äiti jo 1930-luvulla. Siitä saakka se on uskollisesti kukkinut joka kesä elokuusta syyshalloihin saakka. "Tuokaa siitä sitten kukkia haudalleni" sanoi mummu. Ja niinhän me olemme tehneet, mutta siitä on riittänyt myös monien muiden rakkaitten omaisten haudalle.
Jaloangervo (Astilbe) kukkii heinä-elokuussa. Niitä on monen värisiä punaisia ja valkeita pihan kaunistajia. Tämän, ehkä Erika-lajikkeen sain hyvältä ystävältäni, Mailalta jo vuosia sitten. Kiitos Mailalle!
Daaliat alkavat kukkia heinäkuun lopulla ja kukkivat sitten syksyyn saakka. Minun daaliani ovat "vanhanajan joriineja", jotka kasvavat jopa kaksi metriä korkeiksi. Vaikka ne ovat niin paksuvartisia, komeita kasveja, niin hallalle ne eivät voi mitään. Ne raukat mustuvat heti, jos mittari laskee nollaan. Joskus ensimmäinen hallayö tulee jo elokuun puolivälissä. Silloin kannattaa joriinit suojata hallaharsoin, sillä sen jälkeen voi lämmintä olla vielä kuukauden, pidempäänkin. Ei anneta pakkasen viedä komeaa kukintaa! Kun ne sitten lopulta paleltuvat harsonkin alla, pitää mukulat viedä kellariin talveksi. Keväällä ne otetaan kasvamaan ensin sisälle ja istutetaan ulos pakkasten loputtua. Voi niitä ulkonakin suojata silloin, kun ovat vielä pieniä. Joriinit kukkivat kuvassa alla
Syyshortensia (Hydrangea paniculata "Grandiflora")
Syyshortensia on eräs syyskesän kaunottarista ja todiste siitä, kuinka monimuotoisia kukintoja luonto saakaan aikaan. Ensin sen kellertävät kukkatertut muuttuvat valkeiksi ja sitten vähitellen eri vivahteisiksi punaisiksi. Kaikkia sävyjä koristavat pienet pisamat. Kukat säilyvät pitkään, pakkasiin asti. Syyshortensia on pensas, joka voi kasvaa korkeaksikin, mutta voidaan leikkaamalla pitää matalana. Elokuu on vaihtumassa syksyyn. Puimurit ilmestyvät pelloille, sillä ensimmäiset viljat valmistuvat jo, mutta todella elonkorjuuseen tulee vauhtia syyskuun alkaessa. Monet kukat kukkivat vielä ja ihan uusia kukkijoita ehtii vielä kukinta-aikaansa.
Lehmät tulossa aamulypsylle. Navetan ikkunan alla kukkivat väriminttu (Monarda didyma) ja suopayrtti (Saponaria). Ne tuoksuvat voimakkaasti, ne ovat yrttikasveja. Suopayrttiä on sanottu myös saippuakukaksi, sillä sitä on joskus käytetty pyykinpesuun. Se leviää voimakkaasti ja siksi sitä välillä halveksittiin ja yritettiin hävittää. Harva tiesi sen nimeäkään, mutta viimevuosina sitä on vanhana perinnekasvina alettu taas arvostaa. Kaunis se kukkiessaan on ja oli turhaan hyljeksitty. Väriminttua voi käyttää koristeena ja syödäkin, sillä se yrttien tavoin ei ole myrkyllinen. Sekin tuoksuu hyvältä ja on kaunis, sekä tuo väriä syksyn puutarhaan.
Syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata).
Syyskaunosilmä on kiitollinen myöhäisyksyn kukka. Se alkaa kukkia jo elokuussa, mutta jatkaa kukintaansa pakkasiin asti. Se on todella ansainnut nimensä, sillä niin iloisesti sen "silmät" tuikkivat keltaisten terälehtien keskeltä.
Kesäkukat täydentävät kukkamaita, sillä kukkaan ehdittyään ne jatkavat kukintaansa niin pitkään kunnes syksyn räntäsateet ja pakkaset ne lannistavat. Niistä riittää valinnanvaraa jokaiselle, mutta talvea ne eivät kestä. Kevääksi on kasvatettava tai hankittava uudet kukat. Kellä on hyvä paikka talvettaa kukat sisällä, saa monet niistä säilymään talven yli.
Pielikki, eli pelargonia on yksi parhaimmista huonekasveista. Se viihtyy ulkona paremminkin kuin pienessä ruukussa ikkunalaudalla. Aurinkosta se tykkää, kun vain vettä saa, mutta sade turmelee usein sen kukkatertut, jos sitä jatkuu kauan, kuten viimekesänä. Parhaiten se kukkii terassilla tai jossain, minne ei sataisi.Eikä se pienistä pakkasistakaan lannistu, vasta monen asteen pakkanen senkin vie. Minun pielikkini ovat vanhan ajan "pelakuita", jotka kasvavat korkeiksi, eivätkä ole jalostettu mataliksi, jollaisia nykyisin myydään toreilla ja kukkakaupoissa. Minulla on puolipimeä ja viileä alakerran huone, jossa saan jotenkuten useimmat niistä säilymään talven yli. Keväällä sitten istutan ne ulos ja siellä ne pian virkistyvät ja alkavat kukkia. Kuvan kukkapata on ison pihakoivun alla. Koivun oksat ja runko suojaavat sitä pahimmilta sateilta ja tuulilta.
Pielikki, "pelakuu".
Amiraaliperhonen, Vanessa atalanta.
Komea maksaruoho, (Sedum "Herbstfreunde") ja tarhapiiskut, joka ovat Suomessa yleisen kultapiiskun, (Solidago virgaurea, paimensauva) jalostettuja lajikkeita, ovat syksyn viimeisiä kukkia. Huonona kesänä jotkut lajikkeet eivät aina ehdi kukkaan ollenkaan ainakaan Pohjois-Suomessa. Komea maksaruoho saa kauneimman punavärinsä aurinkoisessa paikassa, varjossa se voi vallan myöhästyä. Perhoset rakastavat näitä molempia kasveja. Kuvan amiraali on Suomessa syntynyt. Sen emo on lentänyt etelästä kevätkesänä ja muninut nokkospehkoon tai humalikkoon. Siellä on kehittynyt värikäs ja ehjä yksilö, joka kuvassani etsii mettä maksaruohon kukista. Tulevaisuutta ei sillä meillä ole, sillä se ei pysty talvehtimaan maassamme, eikä se taida ymmärtää lentää emonsa kotimaahan. Mutta siipensä alapuolet se haluaa meille esitellä! Kuvat olen ottanut 19/10-12
Kurjet pihan yllä menossa etelään.
Kesä 2012 on jäämässä muistojen joukkoon. Kurjetkin ovat jo päättäneet lähteä lämpimimpiin maisemiin talven viettoon. Ne tekevät vielä kierroksen pihan yllä. Minun tapanani on huutaa niille: "Hyvää matkaa, tervetuloa taas takaisin keväällä!" Ja aina ne ovat palanneet, usein niiden reitti kulkee jälleen meidän pihamme ylitse. Tämän kuvan otin 27/10-12. Vuoden pimein aika on tulossa. Iltaisin aurinko laskee jo aikaisin. Joskus se laskiessaan antaa vielä hitusen väriä mustaan syysyöhön.
