Blogi 2020

"Hienohelmoja

Talventörröttäjät saivat juhlapuvun.

Talvi v. 2016.

Vuosi 2016 alkoi kirpeällä pakkasella. Muoniossa tehtiin 7/1 talven pakkasennätys -43,1. Meilläkin mitattiin -27 astetta. Pakkaset jatkuivat. Oli kauniita, aurinkoisia päiviä. Luntakin tuli. Pelloilla oli latu taas ja hiihtäjiä meni. Minä vain muutaman kerran. Olin laittanut maton loimen kangaspuihin ja kutoessani katselin ikkunasta toisten menoa. Teki mieli mukaan, mutta en malttanut lähteä, kun se kutominenkin oli niin kivaa. Tammikuun viimeisellä viikolla tuli suojasäitä, vesisadetta ja loskaa. Lumi oli lähes sulamassa. Helmikuun ensimmäisinä päivinä saimme lunta taas. Toisen viikon vesisateet sulattivat lumen lammikoiksi pelloille. Sitten saimme uuden lumipeitteen jälleen. Vielä maaliskuun alussa pääsi suksille. Yöpakkaset jatkuivat, mutta päivisin aurinko sulatti hankea. Vain metsän reunoissa oli lunta 26/3 ja kuun lopussa se oli kaikki poissa. Oli eletty kaunis, mutta lyhyt talvi. Huhtikuun 25 ja 26 päivinä satoi vielä maan valkeaksi, mutta se oli sitä "kottaraislunta", jota tapaa tulla kottaraisten tulon jälkeen. Ei mitään takatalvea.

Vuoden 2016 jouluaattona satoi vettä, oli märkää ja pimeää. Joulun pyhinä näkyi aurinko ja oli poutaa.

Valkeita kukkia, kun ei lunta saada!

Kevään 2015 jouluruusuja.

Talvet 2017 ja 2018.

16/3 2020.

Hiukan lunta satoi, joka taas on pois sulanut. Kyllä nyt on innokkaimmankin talvenodottajan uskottava, että tänä vuonna sitä ei tule. Siis siinä mielessä, että talveen kuuluisi lumi, eikä vesisade. Muutamia kauniita, aurinkoisia päiviä olemme saaneet viettää, mutta lumeton on maa silloinkin ollut. Vettä on tullut ja paljon. Lätäköt pelloilta eivät ehdi imeytyä, ennen kuin uusi sade taas alkaa.. Peltojen lammikoissa on muuttomatkalla olevien hanhien ja joutsenten mukava "soudella" odotellessaan pohjoisen valtavien kinosten sulamista. Lumikellot, sinivuokot ja muut kevään ensimmäiset avaavat nuppujaan. Meille on tullut "Brysselin ilmasto". Jälleen on haettava talven tuntua takavuosilta. Löytyisikö sitä v. 2017? Muistaako kukaan?.

Talvi 2017. Tammikuun alussa satoi hiven lunta. Loppiaisen aikaan oli taas, kuten kahtena edellisenä vuotenakin, talven kovin pakkanen. Meilläkin yli 20 astetta, Lapissa kerrottiin olevan- 41.7. Sää lauhtui heti. Vuorotellen oli pientä pakkasta ja suojaa. Lunta satoi välillä ja sitten se suli pois. Tiet olivat jäisiä ja liukkaita. Sade tuli lumena sentään. Pakkanen ja suoja vaihtelivat tammikuun ja samoin helmikuun. Hiihtokelejä ei tullut. Ei kylliksi lunta suksien alle. Maaliskuu ja huhtikuu kuluivat samoin sävelin. Omituinen talvi jatkui. Vapunaattona, huhtikuun viimeisenä päivänä sitten tulikin oikein reilu lumikerros. Taisi olla talven paksuin. Aamuksi se oli sulanut. Ei toukokuukaan ihan lumeton ollut. Lumi peitti jo kasvamaan lähteneen ruohon ja kukkaset 9-11 pv. alleen. Hetkeksi vaan ja sitten alkoi kevät.

Talvi 2018. Vihreän joulun jälkeen alkoi uusi vuosikin lumettomana ja vesisateisena. Odotettua lunta alkoi sataa 17/1. Puut huurtuivat pitkästä aikaa. Oli pakkasta, mutta välillä taas ilma lämpeni ja satoi räntää ja vettä, Lumi pysyi sentään, vaikka ei sitä paljoa ollut. Helmikuussa oli pakkasta ja satoi lunta lisää. Päästiin jo suksillekin latuja tekemään. Moottorikelkkalatu kierteli pitkin peltoaukeita. Pakkasia riitti ja lumi lisääntyi. Helmi-maaliskuun taitteessa oli talven kylmin aika. Ei sentään yli 20 asteen pakkasissa tarvinnut kärvistellä. Tuli pari suojapäivää ja niiden myötä hankikanto. Hiihtäminen sujui maaliskuun loppupuolelle. Oli meillä eteläsuomalaisillakin talvi, ei kovin kylmä, eikä runsasluminen, mutta ihan hyvä. Kevät alkoi tehdä tuloaan huhtikuussa tapansa mukaan. Heitti räntää ja vettä. Antoi yöpakkasia ja päivänpaistetta. Kukkia puijasi aurinkoisina päivinä nousemaan ja öisin kuritti kylmillä kourillaan. Muuttolinnut lensivät rohkeasti valtaamaan pesäpaikkansa, vaikka varpaita vielä paleli. Kovin hitaasti kevät edistyi. Kuun lopulla ilma lämpeni. Kylmien öiden ja koleiden päivien aika oli ohi.

Vappuna lunta sentään!

Kissat lumilenkillä vapunaattona 2017.

Koronaa peläten viime talvea muistellen.

Talvea ei tullut, mutta korona tuli. Täällä istun monien muiden lailla kotonani miettien , mitä tulevat päivät tuovatkaan tullessaan. Meillä ikääntyneillä ei ole lupakaan lähteä kodeistamme ihmisten ilmoille. Kaupungeissa on viisastakin välttää väentungoksia. Täällä maalla on väljempää. Kun naapurit ovat kaukana, voi kävellä teillä ja metsissä. Moikata iloisesti, kun tuttu tulee vastaan, mutta kauempaa. Vielä ollaan terveitä ja aurinkokin paistaa. Aina pitää kuitenkin muistaa, että se näkymätön vihollinen, virus, on jo Suomenkin vallannut. Koko maailmassa se niittää satoa. Sairaalahenkilökunta taistelee sitä vastaan itsekin vaarassa ollen. Monet muut työikäiset huolehtivat siitä, että elämä sujuisi, ruokaa riittäisi kaikille ja järjestys säilyisi. Toiset tekevät töitänsä kodeissaan etätyönä , jos se on mahdollista. Niin myös koululaiset ja opettajansa. Jotkut ovat jääneet työttömiksi, kun heidän työpaikkansa on pitänyt sulkea kokonaan. Hallitukset miettivät keinoja, miten selvittäisiin tästä maailmanlaajuisesta koettelemuksesta parhaiten. Taloudelliset tappiot ovat suuret, kun koko elämä ja toimeliaisuus on pysähtynyt. Tämä vuosi 2020 tulee jäämään historiaan vaikeana koettelemuksen vuotena. Velä ei tiedetä, miten siitä selvitään. Miten sen historia kirjoitetaan. Kun olen vesisateisena, lumettomana talvenamme muistellut entisiä talvia, on jäljellä vielä viime vuosi 2019. Kaipa me kaikki sen muistamme. Lunta ainakin oli. Edellinen joulu oli valkea ja kaunis. Tammikuussa sateli lunta miltei joka päivä . Aika pian pääsi latuja tekemään. Minäkin yritin tehdä lenkin metsäpellon ympäri. Ei se helppoa ollutkaan, kun paksu, pehmeä lumi upotti maahan asti. En minä pitkälle jaksanut. Toisena päivänä päätin tehdä lisää. Umpeen oli mennyt entinen latu! Uusi yhtä hankalaa tehdä. Ei siitä mitään hiihdon riemua saanut, mutta kuntoa se varmaan lisäsi. Tammikuun 22 pv. pakkasta oli 27 astetta. Se jäikin talven kylmimmäksi päiväksi. Helmikuussa tuiskut jatkuivat. Lunta oli todella paljon. Tuli sitten suojaa ja räntäsadetta. Höytä lumikerros väheni. Kun pakkasta tuli, saatiin hankikanto. Niin vahvaa hankikantoa ei ole ollut vuosikymmeniin näillä main. Siinä kelpasi suksimiesten ja -naisten viiletellä. Hanki kantoi jo kävelijän ja potkukelkkailijan. Silloin vanhakin nuortui potkukelkkailemaan pelloille, niin kuin lapsena ennen. Kovin pitkää aikaa ei sitä iloa riittänyt. Jo helmikuun lopulla tuli suojapäiviä, eikä hanki enää kantanut. Lunta satoi monina päivinä maaliskuussa, mutta lämpimät päivät myös sulattivat sitä. Huhtikuussa haravoitiin jo pihoja. Vaikka lumikuuroja välillä tuli, voitti kevään tulo . Krookukset nousivat lumen alta. Meillä oli ollut ihan kiva talvi, vaikka ei kovin pitkä. Sen jälkeen oli kevät taas ihanaa ottaa vastaan.

31. maalis, 2020

Hyvää kevättä kaikille.

Kevättä ilmassa.

Jääköön nyt muistojen joukkoon nuo entiset talvet, joita olen täällä kerrannut. Viimeinen "sadetalvemme" saa myös ainakin ensi vuoteen unohtua, sillä nyt se on melkein takana päin jo. Jokunen lumikuuro voi tulla vielä, mutta sulaahan se saman tien. Kevät tulee kukkineen ja lintuineen vähääkään välittämättä koronasta, joka meitä nyt piinaa. Siitä taas emme tiedä, millaisia muistoja se jättää. Jos kohdalle osuu, niin toivotaan siitä parantuvamme. Vielä enemmän toivon, ettei osuisikaan. Uskotaan huomiseen ja nautitaan keväästä , kun vielä saamme. Taaskin laitan vanhan kuvan tuonne alemmaksi. Tänä keväänä eivät tulppaanit kuki. Ne maistuivat niin hyviltä pienten kauriiden suissa, että popsivat joka ikisen. Kyllä niille pitää antaa "huolellisuudesta ja tarkkaavaisuudesta" täysi kymppi! "Käytöksen alennuksen" sitä vastoin saavat!

9. huhti, 2020

Hyvää ja kaunista pääsiäistä

vanhan kukkakuvan keralla!

Koleana vappuna.

Hitaasti kevät edistyy. Huhtikuun aurinkoisina päivinä tuntui siltä, että kohta jo päästään kesään Etelä-Suomen leudon talven jälkeen. Ihailtiin ensimmäisiä kevätkukkia ja ihmeteltiin Lapin huikeita hiihtokelejä ja valtavia kinoksia. Ei kesä tännekään ihan niin vain tullut. Viime viikkojen koleiden säiden vallitessa on kevään edistyminen melkein pysähtynyt. Viluisina valkovuokot pitävät kukkansa supussa ja narsissit ovat jo monena pakkasaamuna nuokkuneet maata päin. Aina ne kuitenkin päivän taas lämmetessä jaksavat nousta ylös. Ihmeellinen on niiden kasvuvoima. Ihan tyytyväinen pitää olla, kun on tullut istutettua narsisseja pihalle ja puutarhaan. Siellä ne keltaisina loistavat pilvisenäkin päivänä. Ne saavat olla kauriilta, peuroilta ja rusakoiltakin rauhassa. Niin ihanasti kuin ne tuoksuvatkin, on niissä jotain, joka saa noiden ahmattien vatsat kipeäksi. Muita kukkia ne sitten syövät, vaikka olisi heille pelloilla ja metsissä ruohoa jo tarpeeksi. Nyt on vapunpäivä, kun tätä kirjoitan. Toivottavasti se tuulisesta ja kylmästä säästä huolimatta on ollut hyvä päivä. Sisällä lämpimässä monet sitä ovat joutuneet viettämään, vaikka mieli olisi tehnyt tuttujen kanssa kevään tuloa juhlimaan. Kevät tulee kuitenkin ja kesä kukkineen. Jonakin päivänä "vapaus voittaa" ja me riskiryhmäläiset pääsemme karanteenista. Jonakin päivänä koronakin voitetaan ja sen aika jää vain ikäväksi muistoksi. Terveitä päiviä !

1. touko, 2020

Keltanarsissien aikaa.

Helatorstaina 2020.

Kevätkukkia.

Balganinvuokkoja pensaan alla.

Balganinvuokko on kaunis ja kauan kukkiva kasvi. Tänä keväänä se on kukkinut huhtikuun alusta asti ja kukkii vieläkin.

Kevään ihanin aika.

On omenapuiden kukinta-aika. Puiden alla kukkineiden narsissien ja kevätesikoiden tilalle on noussut punaisia ailakeita.

Kukkia omenapuiden alla.

Idänunikoita, lemmikeitä, ailakeita ja vielä keltaista väriä vähän isovuohenjuurissa.

Pohjolan tytär.

Alppiruusu, pohjolan tytär, kukki runsaasti tänä keväänä.

Tänä keväänä jälleen!

Sieltä ne taas nousivat omille paikoilleen kaikki kivikkorinteeni keväiset kukkijat. (On siellä paljon ylimääräistä, mikä pitäisi pois kitkeä. Kun vaan voimia riittäisi!)

Aamuvirkkujen kukkanen.

Meidän kulman kukkafloraan on tullut uusi tuttavuus. Ei se mikään harvinaisuus eteläisessä Suomessa ole, mutta täällä en ole sitä ennen nähnyt. Pukinparta eli piennarpukinparta. Sen tieteellinen nimi on Tragopogon pratensis ja sekin tarkoittaa pukinpartaa! Hassun nimensä se on saanut siemenistään ja niitä kuljettavista lenninhaivenista, jotka kypsyessään muistuttavat urosvuohen partakarvoja. Englantilaiset kutsuvat sitä nimellä "Jack go to bed at noon" , Jack menee sänkyyn puolelta päivin. Tällaisen nimen se on saanut erikoisesta päivärytmistään. Kukkansa se avaa aamuvarhain, mutta sulkee jo ennen puolta päivää ja nukkuu sitten seuraavaan aamuun. Siitä voi tarkistaa kellonsa ajan! Kovin luotettava se ei ole, sillä sateella se nukkuu.Vaikka ei vielä ihan sataisikaan, se aavistaa pian alkavan, eikä viitsi turhaan herätä! Pukinparta osaa säänkin ennustaa. Kasvitieteilijä Carl von Lin`ne aikoinaan suunnitteli "kasvikelloa", pyöreää kukkapenkkiä, jossa kasvaisi tällaisia aina samaan aikaan kukkansa avaavia ja sulkevia kukkia. Pukinparta oli kellokukka parhaasta päästä. Kukkakello olisi ollut tarpeen Linnen aikaan, kun ei kaikilla talonpojilla vielä muuta kelloa ollut. Pukinparta on myös syötävä kasvi. Juuri on paras, makea ja pähkinäisen makuinen. Lehdet hyvää salaattiainesta ja myös kukkanuput. Sitä on käytetty ruokana nälkävuosina ja juurta kahvinkorvikkeena. Lääkkeeksikin se on sopinut. Pukinparta on kaksivuotinen. Ensimmäisenä kesänä se kasvattaa juuren ja pienen lehtiruusukkeen. Toisena se kukkii ja valmistaa siemenet tuulen vietäväksi. Nyt sitä kasvaa Heinäsuontien pientareella, mutta en kerro, missä. Enkä itsekään aio maistaa, vaikka mieli vähän tekeekin. Antaa sen nyt kotiutua tänne. Jos se liikaa leviää ja haitalliseksi äityy, ei se ainakaan vieraslaji ole. Arvellaan sen tulleen Suomeen ensimmäisten maahanmuuttajien mukana. Siis ensimmäisten! Nätti kukkanen on!

Pukinparta, eli piennarpukinparta.

Et tätä näe, jos liian aamutorkku olet! Jack go to bed at noon!

Linnanmäen kaunottaresta on kasvanut jo iso pensas.

Poppius, suviruusu.

Juhannusruusu takana on täydessä kukassa, suviruusukin ehti jo samaan iloon.

Kesän ensiruusut.

Tulikin oikea ruusujen kesä.

Talven yli ne selvisivät ihan vaurioitta. Oksat olivat elossa latvaan asti ja tulivat täyteen nuppuja. Usein talvi palelluttaa oksien kärjet ja joskus koko pensaan maahan saakka. Kun ne ovat omajuurisia, eivät ne kokonaan kuole, vaan kasvattavat uudet oksat. Saman vuoden oksilla kukkivat ehtivät vielä kukatkin kasvattamaan.Nyt ei talvivaurioita ollut ja juhannus-ja suviruusut tulivat ihan täyteen kukkia. Linnanmäen kaunotar ehtii aina ensimmäisten joukkoon, mutta kiirettä pitivät muutkin. Nyt ne kukkivat jo melkein kaikki. Ensimmäisten kukat jo ovat kuihtuneet ja kuihtumassa. Kun niin kauniin ja kuuman juhannussään saimme, on sen hintana nopea kukkien kuihtuminen. Ei se kivaa olisi ollut palellakaan! Vielä on uusia kukkia tulossa ja muutamat ruusut kukkivat syksyyn saakka. Monenlaista tuholaista niissä näyttää olevan, sekin kuivuudesta johtuen. Kunpa eivät kovin pahaa aikaan saisi. Että kesä säilyisi "ruusujen kesänä!" Seuraavassa kuvassa kukkii meidän pieni luonnonruusu, metsäruusu.

Metsäruusu.

Jens Munk.

Valamonruusu kukassa jälleen.

Joka kesä se jaksaa ilahduttaa meitä monta viikkoa.

Ruusumaan näkymiä.

"Härjänhäntä" , maitohorsma (törö edessä) pyrkii myös ruusujen joukkoon. Kyllä se kauniina luonnonkukkana siihen sopiikin. Pitää vain rajoittaa hiukan sen innokkuutta.

Sointuruusu.

Talven yli hyvin säilyneet ruusupensaat availivat nuppujaan. Ihan toiveidemme mukaisesti sateet ja poudat eivät tänäkään kesänä niitä kohdelleet. Ensin olivat kovat helteet ja kukinta jäi lyhyeksi. Kuivuuskin taisi kiusata. Nyt sitten sataa joka ainut päivä. Ruusujen kukat nuokkuvat vettä tippuen maata kohden. Kun aurinko välillä pääsee paistamaan ja kuivaa terälehdet, alkavat kukatkin taas loistamaan. Kun ei sade ole yhtämittaista, on kovin sateenarka Mustialanruusukin, Minette, kestänyt ihmeen hyvin. Isommat nuput eivät jaksa aueta, mutta pienemmät, vielä kiinni olevat aukeavat, jos vain poutaa kestää vähänkin pidempään. Ihmeellistä, ne kukkivat, vaikka ei meillä viime viikoilla yhtään kokonaan sateetonta päivää ole ollut!

Minette

George Will, eli Vuosaari.

George Will`on tarhakurtturuusu, joka on jalostettu Kanadassa 1939. Suomessa se on löydetty Vuosaaresta ja saanut siitä nimen täällä.

Nuits D`young

Tämä ruusu kuuluu sammalruusuihin. Sen on jalostanut ranskalainen Laffay. Hän myi paljon ruusujaan Englantiin. Tämän ruusun hän nimesi englantilaisen runoilijan, Edward Youngin Ranskassa julkaistun runokirjan mukaan.

Omenasouvia.

Olen koonnut kauneimpia omenoita kasoihin säilömistä varten ja vienyt "ruuppuja" metsään peuroille, sekä pilaantuneita hävitettäväksi. Seitsemästä puusta riittää askaretta pitkään.

Sateisena syyspäivänä.

Kaunis elokuu vaihtui sateiseen syyskuuhun. Lämmintä on ja luontokin pysynyt vihreänä ja kukkivana. Vielä ei ole hallaa ollut ja aremmatkin kasvit jatkavat kasvuaan ja kukkimistaan. Muutamat kevätkukatkin ovat innostuneet uuteen kukintaan. Pihat ja puutarhat ovatkin hyvin kauniita. Viljapelloilla ei niin hyvin mene ja sato jäänee pieneksi ja laatukin huonommaksi. Alkukesän kuiva ja kuuma aika verotti kasvuun lähtöä ja oraat jäivät harvoiksi. Kun sitten tuli sateita, alkoi pelloissa runsas jälkiversonta. Valmistumassa olevaan kasvustoon on tullut paljon vihreätä mukaan. Vuosi sitten sato täällä saatiin korjattua suurimmaksi osaksi jo elokuun aikana. Nyt on puitu vasta vähän. Vielä on odotettava monien peltojen tuuleentumista. Kauniita syyspäiviä toivotaan. Aurinkoa sateen sijaan. Paljon on luonto antanut kerättävää puutarhoissa ja metsissä. Mustikoita ei loppuun saatu, vaikka metsissä paljon ahkeria poimijoita liikkui. Pohjoisen hillasuot loistivat keltaisina ja etelänkin lakkasoilta niitä taisi löytyä ainakin nopeimmille. Nyt kerätään puolukoita ja riittää niitäkin ja karpaloitakin. Sateiden jälkeen metsät täyttyivät sienistä. Herkkutatteja, vahveroita, haperoita ja orakkaita paljon. Vielä on tulossa syksyn sienet, suppilovahverot ym. Pakastimet ovat täyttyneet talvieväistä. Puutarhoissa kypsyvät omenat. Sato on runsas, mutta ei kovin hyvälaatuinen. Mikähän lie ollut, etteivät täällä päin pihlajat kukkineet, eivätkä sitten marjojakaan tehneet. Piti pihlajanmarjakoiden tulla omenoista ruokaansa hakemaan. Ei löydy meidän puutarhasta sellaista omenaa, jossa ei niiden jälkiä olisi. Saa omenoista hilloa, piiraita ja paistoksia tehtyä, mutta työtä riittää, kun niitä nyppii. Paljon pitää viedä metsään peurojen evääksi huonompia. Paljon myös pilaantuu, kun muumiotauti on iskenyt viottuneisiin omenoihin. Niin paljon omenoita on, ettei niitä kaikkia voisikaan säilöä. Aikaa kuluu niitä korjatessa. Jää nyt ” nummentonginta” vähemmälle tänä syksynä, kun tuli tällainen omenasyksy. Kunpa nyt niin synkänoloinen sadesää muuttuisi aurinkoiseksi, että vilja valmistuisi ja saataisi korjata, sekä tulisi aikaa tehdä piha- ja puutarhatyötkin ajallaan valmiiksi. Saisimme kaikki nauttia ihanista syyspäivistä. Sitä toivon ja uskon, että saammekin! Tuli vain tällaista tekstiä, kun on koko päivän satanut ja niin pimeääkin ollut.

Valkeat ruusunkukat.

Henry Hudson-ruusussa on kukkia, kiulukoita ja nuppuja yhtä aikaa.

Syksyinen pihanäkymä

Koivut ovat jo kellastuneet ja pudottavat lehtiään, mutta Jens Munk-ruusu jatkaa kukintaansa.

Ennätyslämmin syyskuu on loppumassa. Ihanan kesäisenä se kuluikin. Vielä eilen mitattiin lämpöennätyksiä, yli 20 asteen lukemia mittareissa. Hyvä oli tämäkin päivä, vaikka nyt illalla alkoi vähän sataa tihutella. Saimme perunat pellosta nostettua kellarin säilöön. Viime tipassa Mikonpäivänä. Ensi pyhä on Mikkelinpäivä. Silloinhan vanhan määrän mukaan pitää "nauriiden olla kuopassa ja ämmien pirtissä!" Nyt "ämmä" tässä ihan pirtissä naputtelee. Ehdin vielä ennen pimeää muutaman ruusukuvan ottaa. Ruusut eivät ole syksyn tulosta välittäneet, vaan uusia kukkia ovat alkaneet kehitellä, vaikka jo välillä pientä taukoa pitivät. Nyt ne samanaikaisesti koreilevat kiulukoineen, kukkineen ja ruskanväreissään. Kaunis ruska on koristanut vaahterat, haavat , pihlajat ja monet muut puut ja pensaat. On meillä kaunis luonto kaikkina vuodenaikoina ja syksyllä se muuttuu ihanan värikkääksi kuin juhlan huipennukseksi. Nautitaan siitä kaikin siemauksin!

Ruusukvittenin syksy.

Ruusukvitteni kypsyttelee "omenoitaan", mutta on vielä innostunut muutaman kukankin tekemään.

Sointu-ruusu jaksaa kukkia. 29. syys, 2020

Nukkeruusun syksyn kukka.

Nukkeruusu on saanut jo syysruskansa, mutta innostui vielä kukankin tekemään.

Keijunruusun kiulukoita.

Lokakuun väriloistoa.

Tätä kultaa on viimepäivinä satanut. Kohta ovat puut paljaina.

Tunturikoivikkoa Utsjoella.

Olin syyskuussa matkalla pohjoisessa Lapissa. Tein siitä pienen matkakertomuksen. Se löytyy klikkaamalla sivua: Matkalla pohjoiseen.

Champlain, kanadalainen ruusu.

Jouluista ja lauluista.

Taas olemme uuden joulun kynnyksellä. Kun on takana jo paljon jouluja, palaavat entiset joulut muistoina mieleen. Joululauluja saamme kuulla radiosta, televisiosta ja levyiltä kodeissamme ja itsekin laulaa, vaikka yhteisiä hetkiä toisten kanssa emme ole päässeet laulamaan. Usein kysytään, että mikä on sinun rakkain laulusi. Siihen en oikein koskaan osaa vastata. Niin kauniita ne kaikki ovat. Vaihtuvat vielä vuosien, vuosikymmenten, iän ja elämäntilanteen mukaan. Ihan ensimmäisistä jouluistani en lauluja muista. Kai niitä minulle laulettiin, ehkä itsekin yritin. Muistoihin jäi vain se kiireinen pukki, joka tuli aina silloin, kun isä oli iltatallissa, eikä millään ehtinyt odottaa, vaikka kuinka pyysin. Arvasin, että porolla kulki. Siitä, kun olin huolissani, mitä muut lapset saavat, kun säkki aina jo meillä tyhjeni. Pukki sanoi, että muut säkit ovat pulkassa ulkona. Ei niin pienellä elukalla kovaa vauhtia pääse. Ei voi kovin kauaa yhdessä kodissa viipyä. Ensimmäinen oikea joululaulu, jonka äiti opetti, oli ”Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa…” Sitä yhdessä lauloimme ja se oli kauan rakkain minulle. Pihalla oli lintuja paljon. Talvellakin tiaisia ja varpusia. Voisiko ollakin niin, että se varpunen jouluaamuna olisikin jonkun pieni veli, tai sisar, niin kuin laulussa kerrottiin. Ei minun kuitenkaan. Minulla ei sisaruksia ollut taivaassakaan. Mutta laulu oli niin kaunis. Kaunis, mutta surullinen oli laulu toisesta linnusta, Sylvian linnusta, joka oli häkissä etelässä, eikä päässyt Suomeen edes keväällä lentämään. Koulussa opin lauluja lisää. Kuusijuhlassa kuoro lauloi Hoosiannan. Vaikka en hyvä laulaja ole, pääsin sentään kuoroon mukaan. Siitä olin iloinen. Jouluina oli lunta silloin. Oli ”Kun maas on hanki ja järvet jäässä…” oli ”Hanget korkeat nietokset…” ja ”Lunta tulvillaan raikas talvisää…” Kelpasi silloin laulaa ihan sydämen pohjasta. Sitten alkoi tulla lumettomia jouluja välillä. Aloimme toivoa ”Vain valkeata joulua keskelle talven…” En varmaan ollut ainoa, jolle se laulu oli mieluisa. Vuodet kuluivat. Olin jo äiti ja emäntä. ”Reippahasti käypi askeleet, äidin toimet on niin kiireiset…” Välillä tuli aihetta varoittaa ”Ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa…” (Siitä ei oikein tykätty!) Vuosia tuli lisää. Askeleet eivät enää niin reippaita olleet. Alkoivat jalat painaa. Työtä tuntui olevan liikaa. Tuvassa ja navetassa, ainakin joulun alla. Pitihän navettakin siivota ja lehmät harjata, että niilläkin joulu olisi. Ei sinne kuusta viety, eikä ylimääräisiä herkkujakaan. Nillä oli ruuan puolesta ”joulu ainainen…” Kun sitten kaikki oli valmista ja sai hiljentyä joulun viettoon, oli minun joululauluni ”Arkihuolesi kaikki heitä, mieles nuorena nousta suo. Armas joulu jo kutsuu meitä jälleen muistojen suurten luo.” ”Sitten jo helpotti töiden puolesta. Aikaa oli seurata enemmän maailman tapahtumia. Oli jo tulleet televisiot, jotka näyttivät sodat, nälänhädät ja kaikki kauheudet meille kaikille. Minä ja ikätoverini sota-ajan muistamme. Pelon sen uudelleen alkamisesta vielä monia vuosia rauhan tultuakin. Nyt meillä on hyvin, mutta muualla sota riehuu monissa maissa ja kylvää kuolemaa ja ajaa ihmisiä kodeistaan pakolaisiksi. On aihetta laulaa : ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan”. Taidan olla jo aika vanha. Vanhat ihmiset tapaavat palata muistoihinsa ja lapseksikin jälleen. Minäkin palaan lapsuuteni ja nuoruuteni Haapasaloon. Meillä, kuten kaikissa naapureissamme oli hevosia, lehmiä, lampaita, sikoja ja kanoja. Oli meillä se tonttukin, joka pakkasöisin kulki lukkoja tarkastaen. Kävi katsomassa lehmät, lampaat ja muut eläimet. Sitten tuli aika, ettei monien eläinten kanssa pärjätty, vaan piti erikoistua. Meidän tontun työksi jäi vain lehmien vahtiminen. Sitten loppui sekin homma. Eläkkeelle pääsi hänkin. Oli jo aikakin. Työtä oli takana 124 vuotta. Siellä tonttu suurimman osan ajasta nukkuu navetan vintissä pääskysen pesän vieressä. Joskus käy Viiru-kissaa silittämässä. Luulen, että ”tonttu harmajanuttu, Viirulle kyllä on tuttu.” Jos haluat kuunnella tonttulaulun kanssani, niin klikkaa tästä.

24. joulu, 2020

Joulunrauhaa.

Onnea, terveyttä, iloa alkavana vuotena 2021.

Lisää kesän 2020 kukkia.

Etusivu, Nummentonkija

Etusivu, Haapasalo