Tervetuloa Kirsti-Nummentonkijan kukkasivuille!

Tervetuloa Haapasaloon. Haapasalo sijaitsee etelään ja kaakkoon viettävässä mäenrinteessä, jonka isäni vanhemmat, Amanda ja Joel, valitsivat pihapiirikseen, kun ryhtyivät rakentamaan tupaansa ja navettaansa. Joel oli ostanut tilan huutokaupassa, joka "Pidettiin 17/12 1895 Kauhan rustitilalla, jossa sanottu rustitila myytiin lainmukaisesti jaettuna ja rajapyykein erotettuna 12 yhtäarvoiseen ja omintakeiseen tilaan." Tila sijaitsi Kauhan takamailla ja siellä kasvoi haapametsää. Lukuisien haapojen joukossa kasvoi muutamia, hyvin suuria ja silloin jo vanhoja rauduskoivuja. Ne hallitsivat pihaa ensimmäiset 100 v. Sitten ne olivat saaneet jo pahkoja runkoihinsa ja lahoa sydämiinsä. Viime vuosina me olemmekin joutuneet luopumaan näistä n. 200 vuotiaista, rakkaista pihapuistamme toinen toisensa perään. Tässä v. 2009 ottamassani kuvassa näkyy niistä vielä pari. Oikealla oleva mänty on n. 110-vuotias. Se oli viimeksi 130 cm korkeudelta mitattuna 238 cm ympärysmitaltaan.

Vino pihakoivumme. Kukaan ei ole ollut kertomassa, mitä yhdelle koivuista on tapahtunut sen varhaisessa nuoruudessa, kun se oli joutunut kasvamaan hyvin vinoon asentoon. Olisivatkohan Kauhan härjät sitä puskeneet? Niitä kun oli laidunnettu näillä main. Vai olisiko toinen puu kaatunut sen päälle ja sitten vuosikymmenten kuluessa lahonnut pois? Koivu kuitenkin oli sitkeästi jatkanut kasvuaan suureksi, paksurunkoiseksi puuksi. Sen alimmat oksat olivat vaihtaneet suuntaa ylös, päin valoa ja aurinkoa. Eräänä myrskyisenä yönä se sai pahan repeämän tyveensä ja alkoi yhä enemmän painua vinoon. Meidän oli pakko poistaa se. Jätimme kannon ja palan runkoa muistoksi pihalle. Kuva on muutaman vuoden takainen ajalta, kun se vielä oli pystyssä. Siis, vinossa pystyssä!

Dinosauruskevät.

Vino pihakoivu jatkaa vielä muutaman vuoden elämäänsä tällaisena "taideteoksena", kunnes lahottajat ovat tehneet tehtävänsä ja sen on lopullisesti palattava luonnon kiertokulkuun. Mitä sinä näet tässä luonnontaiteessa? Minä aloin sanoa sitä Dinosauruksesksi. Kasvatan kannon lahossa sisuksessa kesäkukkia ja clematis Arabella saa kiipeillä rungon päällä.

Arabella-kärhö viimekesänä 2012.

Myrskyn tekoa. Yöllä, 15/6 2009 myrskysi kovasti. Illalla jo pelkäsin, kuinka koville vanhat pihapuumme taas joutuvat. Nukuimme kuitenkin sikeästi. Kun sitten heräsin, näin ikkunan alla koivun mahtavan, monihaaraisen latvuksen. Vanha koivu oli kaatunut siihen ainoaan paikkaan, mihin voi tekemättä vahinkoa. Talon päällekin se olisi voinut kaatua. Ja me vain nukuimme! Sinä päivänä soivat mielessäni vanhan laulun sanat ja sävelet: "Suojaa, Herra, kotini, anna sille armosi, anna olla enkelten vartijana kodillen."

Voin kuvitella, kuinka vanha koivu taisteli tuulta vastaan. Sitten sen tuulenpuoleinen, laho juurenhaara petti ja se painui maata kohden. Juurakko nousi ylös ja tilalle tuli mahtava aukko. Meillä meni isäntä-nummentonkijan kanssa paljon aikaa rungon ja juurakon poisraivaamisessa. Sitten tulikin hyvä paikka uudelle ruusuryhmälle! Syksyllä jo istutin muutaman tulppaaninsipulin ruusupenkkini keskelle.

Ainoa vahinko, joka puun kaatumisesta aiheutui. oli se, että keskellä pihaa kasvava komein koivumme menetti muutamia oksia. Sanon sitä "Kuningatar"-koivuksi. Se on muita nuorempi, vasta n. 110-vuotias. Sen pituus on n. 27 m ja ympärysmitta 130 cm korkeudelta mitattuna 238 cm. Varmaan se kärsi kolarista, mutta uskon sen kuitenkin seisovan vankasti juurillaan vielä silloin, kun Kirsti-Nummentonkija on jo pudonnut "ajan rattailta." Talon pisimmät tikapuut eivät riittäneet, kun Pauli kiipesi korjaamaan vahinkoja.

Kivikkorinteeni

Piristykseksi marraskuun pitkään pimeään. Kukkaismuistoja kesältä 2009. Talomme on rinteessä ja pihamaa ylempää hyvin kuivaa, kallio lähes pinnassa. Kolmisenkymmentä vuotta sitten teimme jyrkimpään kohtaan kivistä penkereen, jonka yläpuolelle voi lisätä vähän multaa. Kasvatin kivien päälle sammalleimuja ja härkkiä ja paksumultaisemmassa paikassa muita kuivassa viihtyviä perennoja. Kivet ovat kauan sitten peittyneet kukkien (ja valitettavasti rikkaruohojenkin) alle, samoin poikani rakentamat luonnonkiviportaat. Rinteen istutukset ovat vuosien kuluessa lisääntyneet. Perhe sanoo, että kun äiti "vain vähän kanttaa" kukkapenkkejään, ne tuppaavat laajenemaan!

Tämä kuva on rinteen alaosasta ylöspäin. Siinä kukkivat ruusukvittenipensaat, kultatyräkit, samalleimu ja arovuokot. Keskellä on tarhakylmänkukan siemenhahtuvia.

Tämä kuva on rinteen yläosasta alas puutarhaan päin.

"Tyttökäpälöitä." Antennaria dioica, kissankäpälä viihtyy kuivassa ja laihassa maassa läpäisevässä hiekkamullassa. Se on Suomessa luonnonvarainen. Meillä se viihtyy rinteen kaikkein karummassa paikassa yhdessä mäkitervakoiden kanssa. On ihanaa, että on tällaisiakin kasveja! Itseasiassa maa ei jää koskaan tyhjäksi. Kaikilla paikoilla on kasvinsa, jopa paljailla kallioillakin sammaleensa.

Nämä ovat viime kevään, 2012, tulppaaneja.

Rinteen kiviportaat näkyvät enää hiukan kukkien lomasta.

Dictamnus albus, Mooseksenpalavapensas eli saarniruoho viihtyy hyvin minun aurinkoisessa rinteessäni. Siinä on voimakas tuoksu, sillä se erittää eteerisiä yhdisteitä. Tyynellä ilmalla , jos sitä tuikkaa tulitikulla, ne voivat hetkeksi lehahtaa palamaan kasvia vahingoittamatta. Se on myös myrkyllinen ja voi aiheuttaa pahan ihottuman, jos sitä koskettaa paljain käsin. Se pitääkin sijoittaa sellaiseen paikkaan, ettei tule sitä vahingossakaan koskettaneeksi. Kukinnan jälkeen siihen kehittyy hauskannäköiset siemenkodat. Ne on kuitenkin parasta poistaa, sillä se itää innokkaasti ja pian on kukkamaa täynnä "pikkumooseksia!"

Max, toinen "meidän perheen" kollipojista viihtyy kesäisin kukkamaan perennojen varjossa. Kun joudun kastelemaan niitä, tulee sille äkkilähtö, sillä sateesta se ei tykkää. Pelästyttää se minutkin, sillä enhän minä aina Maksin lepopaikkaa huomaa.

Pihanäkymiä

Kesä, 2011 oli aurinkoinen ja pihan kukat saivat avata terälehtensä ja täyttää tarkoituksensa: siemenet seuraavaan vuoteen siemenkodissaan tai kiulukoissaan. Urheasti ne yrittivät kukkia viimekesänäkin, vaikka jatkuvat sateet ja tuulet niitä riepoittivat. Nämä kuvat ovat siltä aurinkoiselta kesältä.

Ruusuja ja unikoita.

Navetan edustalta pellolle päin.

Juhannus 2011.

Joskus pitäisi puutarhatöiden lomassa ehtiä keinussakin istuskelemaan. Keväisin, kun kokoamme sen, uskomme, että tulee ihana kesä ja aikaa riittää kyllin molempiin. Syksyisin sitten muistelemme hetkiä, jolloin siihen ehdittiin ja ajattelemme, että olisi niitä saanut enemmänkin olla! Viime kesä oli sateinen, mutta oli silti muutama päivä, jolloin keinuun kerittiin. Juhannuskin oli kaunis!

Lapsuusmuisto.

Marjatta on yhtä vanha kuin minäkin. Äiti ja isä olivat käyneet Helsingissä ja Stocmannin tavaratalossa. He olivat nähneet Marjatan siellä ja päättivät ostaa sen minulle. Se oli ollut viimeinen silmänsä sulkeva nukke hyllyllään. Sitten alkoi sota, eikä sellaisia nukkeja enää saanut Suomesta moniin vuosiin. Marjatta muutti meille. Iltaisin laitoin hänet nukkumaan omaan sänkyynsä ja hän sulki silmänsä. Aamulla herättyäni nostin Marjatankin ylös ja hän aukaisi suuret, siniset silmänsä. Kenelläkään ystävistäni ei ollut sellaista nukkea. Kun jo olin koulussa ja esitimme joulu-tai kevätjuhlissa näytelmiä, joissa tarvittiin pientä vauvaprinsessaa, muistivat he Marjatan. Hän oli usein koulussa mukanani, kun harjoittelimme näytelmiä. Marjatta esitti prinsessa Ruususta ja Lumikkia. Tytöt pitivät kilvan välitunneilla häntä sylissään. Marjatta oli liian hieno ulos vietäväksi. Ulos pääsivät toiset nukkeni: kuttaperkapäinen Mirja ja Maija, jonka olin itse tehnyt koulun käsityötunneilla. Opettaja hankki päät tekemillemme nukeille, mutta minä tahdoin tehdä päänkin itse. Opettaja lisäsi kaavaan pyöreän pään. Kirjailin siihen silmät ja suun. Vinoon ne menivät, mutta ei sillä väliä ollut. Oma naamani on vähän vinossa sekin! Silloin olin jo iso tyttö ja nukkeleikit jäivät. Annoin Mirjan ja Maijan naapurien pienille tytöille. He pääsivät hellään hoitoon. Marjatta jäi kotisohvalle istumaan. Monta vuotta hän sai nukkua piirongin laatikossa. Hän olisi voinut joutua poikieni kanssa liian rajuihin leikkeihin. Nykyään hän istuu taas sohvan selustalla. Kun Marjatta tuli meille, oli hänellä kovin hieno puku. Se nuhrautui leikeissämme. Kerran päätin tehdä hänelle uuden hameen. Olin silloin jo 17 v. Samasta kankaasta tehtiin hame minullekin. Marjatta on joutunut pitämään samaa hametta näin kauan, mutta kertaakaan hän ei ole purnannut. Kuinka monta hametta itse olenkaan ostanut ja kuluttanut? Ihan hävettää. Pitäisikö ommella jo Marjatalle uusi kolttu?

Marjatta.

Kotini lapsuudessa ja nuoruudessa.

Vuosikymmenien aikana se on vähän muuttunut, mutta se on kotini yhä. Kerron nyt, millainen se ennen oli.

Kun astuin sisälle ulko-ovesta, tulin isohkoon porstuaan. Sen pohjoisseinällä oli kolme kolmiruutuista ikkunaa. Kesällä ikkunalaudoilla kukkivat verenpisarat. Talvella ne olivat jääkukkien peittämät. Eteisestä aukeni ovi pienen välikön kautta "takakamariin" ja toinen tupaan. Kolmannen, kapeamman oven takana olivat hyvin jyrkät ja kapeat rappuset vinttiin. Tuvan ovipieleen oli talvisin kannettu vesisaavi. Sain toruja äidiltä, kun kävin salaa juomassa jäistä vettä ja sain usein kurkkukipuja. Vesi saavissa oli paljon parempaa kuin tuvassa ämpärissä lämmennyt vesi. Tuvassa oli kaksi ikkunaa etelään ja yksi länteen. Nekin olivat kolmiruutuiset.Tuvan perällä oli koko seinän pituinen penkki. Sen edessä, ikkunoiden välissä oli pöytä, joka voitiin lisälevyjen avulla vetää pidemmäksi. Pöytälevyn alainen tila oli tehty kaapiksi. Siinä oli ovet vain toisella puolella, se oli syvä ja epäkäytännöllinen. Kun äitiä vastaan sieltä käveli joskus koppakuoriainen, ei äiti pitänyt siitä lainkaan, vaan hän vaati sitä hajotettavaksi. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Minun äitini oli sitä lajia ihmisiä, joiden periaatteena on: "kyllä saa, kun tahtoo, kyllä voi, kun viitsii". Kun isä oli lähtenyt meijerimatkalle ja pappa Rajalan pajaan, ryhtyi äiti toimeen. Hän haki sahan ja vasaran. Eikä kestänyt kauaakaan, kun kaappi oli poissa ja pöytä seisoi kovin hoikilla jaloillaan. "Liian korkeakin se on", mutisi äiti, ja nosti pöydän yläsalaisin, sekä alkoi sahata jalkoja lyhyemmäksi. Kun hän sitten nosti sen takaisin jaloilleen, se heilui kovin, eikä siitä voinut lattiaa syyttää! Äiti käänsi pöydän uudelleen ja koetti tasata jalkoja, mutta sitten hän huomasi, että jalat taitavat loppua ennen kuin hän ne yhtä pitkiksi saa. Äiti peitti pöydän vahakankaalla ja jäi odottamaan, mitä tuleman pitää! Kyllähän pappa mutisi, että mikään ei kelpaa ja pöytäkin piti pilata. Haki sitten työkalunsa , tasasi pöydän jalat ja laittoi niihin lisää puutakin ja sitten se näytti ihan hyvältä. Kun pappa istui sen ääreen ja sai jalkansakin pöydän alle, myönsi hän, että paremmaksi se tuli ja että oli se liian korkeakin ollut. Isän suupielissä olin näkevinäni pientä hymyn virettä. Ei äiti enää pöytäkaappia tarvinnut, sillä hän oli saanut "pastorskan senkin". Äidin setä, pastori Alfred Wellroos, joka oli toiminut pappina Tampereella, oli kuollut. Hänen rouvansa joutui muuttamaan pienempään asuntoon. Hän ei olisi halunnut myydä vieraille kaappiansa, jonka oli teettänyt tilaustyönä heidän pappilaansa Pispalassa, vaan kauppasi sitä miehensä sukulaisille. Muilla oli liian pienet asunnot, mutta minun vanhempani ostivat sen. Äiti laittoi kaapin lasi-ikkunaisten ovien taakse "hirvikupit", jotka he olivat ostaneet lukusiksi ja kauniit siniset kahvikupit, jotka oli saanut lahjaksi Hilda-tädiltään. Kaapin päälle nostettiin Philips-radio, jonka he olivat ostaneet minun 2-vuotispäiväni kunniaksi. Peräseinällä, ikkunoiden välissä oli ennen ollut kello, mutta pappa oli vienyt ruusukuvioisen punttikellonsa omaan tupaansa. Sen tilalle oli nostettu "Lönruuti", (taulu, josta olen kertonut aikaisemmin.) Isä ja äiti olivat laittaneet minun 1-vuotispäiväkseni ostamansa Junghans- regulaattorikellon kamarin seinälle, josta se näkyi tupaan. Tuvan länsiseinällä oli sivustavedettävä puusänky. Nukuin siinä koko nuoruuteni olkipolstarilla. Myöhemmin siinä saivat poikanikin nukkua (muovipatjoilla), kunnes kasvoivat niin pitkiksi, etteivät mahtuneet enää! Vasemmassa ovinurkassa oli iso leivinuuni ja hella. Hellan vieressä puulaatikko ja tiskipöytä. Ovensuussa oli vielä "pesukaappi", jonka yläpuolella "hantuukinaulakko" peitettynä äidin kirjomalla pyyheliinan peitteellä. Keskellä tupaa oli keinutuoli, se pappan "Grönluutivainaan" kanssa tekemä, (josta myös olen jo toisaalla kertonut.) Talvisin tuvassa olivat rukki ja kangaspuut. Niillä oli kudottu muun ohella räsymatot lattioille ja verhot ikkunanpieliin. Tuvan ikkunalaudoilla kukkivat pelakuut ja kamareissa kukkapylväiden päällä unelma ja joulukaktus. Katosta roikkui amppelissa "rakkaus" (annansilmäbegonia), jonka versot kesäisin olivat täynnä ihania vaaleanpunaisia kukkia. Takakamarissa olivat Lähdeniityn Augustin tekemät piironki ja pöytä tuoleineen. August oli valinnut niihin koivulaudan kauneimmat kuviot. August oli syntymäkuuro ja elätti perheensä puuseppänä. Hän näytti koivun kuvioita ja sanoi erikoisella ääntämistavallaan :" Nivaraa, nivaraa". Hänen tekemiään huonekaluja on monissa raatalaistaloissa. Ne ovat hienoa työtä ja vaikka ovat jo lähes satavuotiaita, niin yksikään sauma ei ole alkanut rakoilla (ainakaan meillä!). Molemmissa kamareissa oli myös sivustavedettävät puusängyt. Äiti turvautui hyväksi havaitsemaansa keinoon: miesten poissaollessa ne kannettiin (minä jo toisessa päässä!) aittaliiterin varastoon. Tilalle ostettiin hetekat. Niiden peitoksi kudottiin villaiset "hetekanpeitteet" ja seinälle vaate samaa mallia. 50-luvulla saivat hetekat painua puusohvien perään ja niiden tilalle käytiin ostamassa vuodesohvat ja pari nojatuolia. Ostettiin meille "tupakkapöytäkin", vaikka ei meillä kukaan tupakoinnutkaan. (Nykyisin niitä kai sohvapöydiksi kutsutaankin!) Hieno ostos oli kirjakaappi. Minä ihan rakastin kirjojen järjestelyä ja ovilasien pyyhkimistä (silloin!). Isä tarvitsi kirjoituspöydän ja äiti liinavaatekaapin. Kirjoituspöydän päällä pirisi puhelinkin jälleen. Kun saatiin v. 1946 sähkö, oli äidillä silitysrauta jo odottamassa. Seuraava ostos oli sähkölevy. Kahvinkeitto sillä kestin 20 min. mutta helpotti työtä, kun ei tarvinnut aamukahvia varten puuhellaan tulta sytyttää, vaan sai sen hetken loikoilla vielä. Pian puuhellan viereen ilmestyi sähköliesi. Olin isän kanssa kaurakuormia liiteriin kokoamassa. Äiti oli Salossa ostoksilla. Kun linja-auto tuli, nostettiin siitä äidin perään painavan tuntuinen paketti. Äiti haki käsikärryt ja kuskasi sen kotiin. Ei kauaa kestänyt, kun hän huiskutti meitä juomaan kahvia, uudella liedellä keittämäänsä. Sai äiti sitten kauan haaveilemansa kattokruununkin. Vainion liikenteen linja-auton katolla ne kaikki huonekalut ja sähkövehkeet tänne tuotiin. Sodan jälkeinen pula alkoi helpottua ja elintaso kohota. Kun villaa alkoi jo riittää hiukan turhuuteenkin, alkoi Raatalassa innostus ryijyjen kutomiseen. Tehtiin Talonpojan ja Maamiehen ryijyä, Pyhää- ja Sukupuuta, Varsinais-Suomen ja Punkalaitunen kansanomaisia malleja. Äiti lähetti keritsemänsä villat kehrättäväksi ja ne valkeat langat kylämme kankuri, Aune Heinonen (nykyisin Haapaniitty) värjäsi taitavasti ja kutoi äidin toiveryijyn, Mustan tulppaanin. 1950-luvun alussa meille tehtiin vesijohto. Kylmää vettä siitä tuli, mutta ei sitä tarvinnut enää ämpärillä kaivosta kantaa. Talvinen vesisaavikin porstuan nurkasta jouti pois. Kun 1960-luvulle ehdittiin, otti paikkansa etukamarin nurkassa Helkama-televisio! Juttuni alussa kirjoitin, ettei kotini ole paljoa muuttunut. Taisi sittenkin muuttua jo tämän kertomuksen aikana! Samantapaisia olivat tuvat ja kamarit lapsuudessani naapureissammekin ja samalla lailla nekin ovat muotoaan muuttaneet kukin omaa tahtiaan. Äiti, emäntä, se usein on muutosten tahtipuikkoa heiluttanut!

Puuseppä August Lähdeniityn 1930-luvun lopulla valmistama piironki.

Pieni lapsuusmuisto.

Kun kauan elää, kertyy muistoja "elämän vakkaan", jota jokainen mukanaan kantaa. Jotkut niistä tahtovat unohtua ja muutamia ei haluaisikaan muistaa. Sitten on niitä mukavia, mitkä tekevät vanhenemisen ihan kivaksi elämän vaiheeksi. Muutamia pieniä välähdyksiä jää muistiin elämän ensimmäisiltäkin vuosilta. Minä taisin hyvin pieni olla, ehkä elin vasta toista kevättäni. Tein tutkimusmatkaa kotipihalla. Olin kävellyt aitan rapulle asti ja se matka ( n. 50 m), oli tuntunut hirveän pitkältä. Siellä rappujen vieressä kasvoi kaunis, keltainen kukkasupas. Se tuoksuikin niin hyvältä. Taitoi siitä kukkia ja vein äidilleni. Äitikin piti niistä. Hän ihmetteli, mistä niin kauniita kukkia olin löytänyt ja laittoi maljakkoon. Monta päivää ne maljakossa kukkivat ja tuoksuivat. Vuosikymmeniä on kulunut. Keväisin ne aina nousevat samalle paikalle, enkä minä niitä pois kitke. Kauniita ne minusta vieläkin ovat. Rikkaruohoiksi ne taidetaan laskea! Kun joskus on aittaan viljaa viety, on peltokanankaalin siemen varissut rappusten vierelle. Eräänä keväänä se jäi tulematta. Minun lapsuuteni kukkanen, oliko se kokonaan hävinnyt? Tuntui niin surulliselta. Seuraavana keväänä se nousi jälleen. Siemenpankki on maassa tallessa. Siellä se kukkii taas tänäkin keväänä.

Peltokanankaali (Barbarea vulgaris) kukkii nurmikolla kuvan alareunassa.

Kommentit:
MÄÄVAAN 08.07.2015 17:47 Tuo lehmien lähtötarina lämmitti ja siinä oli tuttua asiaa. Se on kova paikka. Itku tulee. Meiltä lähti nyt keväällä samalla lailla lehmät ja hiehot perässä
NUMMENTONKIJA 09.07.2015 13:02 Hei, Määvaan! Niin se on, ne eläimet olivat rakkaita, vaikka niistä oli paljon työtä ja vaikeuksiakin toisinaan, kun sairastuivat. Kiitos kommentistasi!
AILI NUPPONEN 20.07.2013 18:12 Hei Nummentonkija! Kiitos tästä kiinnostavasta postauksesta! Sukujuuret ovat meille tärkeitä; usein vasta ikäihmisenä on aikaa enemmän tutustua niihin. ♥
NUMMENTONKIJA 21.07.2013 17:11 Kiitos, Aili , kiinnostuksestasi! Sinä itse olet niin laajalti tutkinut oman sukusi ja koko kotiseutusi historiaa ja tehnyt arvokasta työtä.
AIMARII 09.06.2013 20:14 Kaunista seutua, kaunis kotimiljöö kukkineen. Tunsin hienoisen kaipauksen sinne Varsinais-Suomen puoleen, sillä vasta vajaa kaksi vuotta muutin Vakka-Suomesta.
JPK 22.01.2013 18:16 Täällä näyttääkin olevan tuttuja enemmänkin, niin tässäpä vielä minunkin tämänhetkisen sivuston osoite: www.jpkfoto.blogspot.fi
NUMMENTONKIJA 22.01.2013 18:54 Kiitos, JPK , käynnistä sivuillani ja hyvästä ideasta. Kyllä minä taas yritän laittaa sinne uusiakin kuvia joukkoon. Oli vain niin kurja kesäsää ja fiiliskin 0
JPK 22.01.2013 18:07 Olipas melkoinen Deja-Vu -ilmiö kun taas näkyi tuttuja kuvia! Hienot sivut sinulla, varmasti rakennettu ajatuksella ja kovalla työllä:)!
JPK 22.01.2013 18:13 Sinähän voisit vaikka kerran kuukaudessa tai viikossa esitellä jonkun lajikkeen niin kasvaisi meidän muidenkin lajituntemus siinä samalla! Palataan sivuille!
PUUTARHURI 21.01.2013 18:32 On nuo kukkakuvat vaan niin kertakaikkisen ihania! Aina hoksaa jotain uutta, kun tänne tulee. Kaihomielin ja ikävissäni taas olen...olisikin kesä!
NUMMENTONKIJA 22.01.2013 09:10 Sinäpä sen sanoit, kevättä on ikävä jo. Mutta on tämä talvikin ihana. Meilläkin lunta ja huurretta. Aurinkokin lopulta alkoi paistaa. Kukat lepäävät talviuntaan
SIRPA 15.01.2013 13:58 Voi, kun sulla on kaunis piha :) Tuli kesää ikävä.
NUMMENTONKIJA 15.01.2013 14:57 Kiitos, Sirpa! En tiedä, onko se niin kaunis, tai, jos olen saanut siitä vain kauniita kuvia! Tule toistekin katsomaan! Kesä tulee, sitten otan uusia kuvia.
HARRI 13.01.2013 17:04 Heissan nummentonkia! Löysyin sattumalta nämä kotisivusi kun tutkailin tuota kuvablogi hommaa. minun blogini on http://himyphotos.blogspot.fi/ Har-za
NUMMENTONKIJA 14.01.2013 11:20 Katsoin kansiosi ja kehuin hienoja kuviasi, mutta en onnistunut kommentoimaan! (En ole ottanut googletiliä, vielä.)
NUMMENTONKIJA 14.01.2013 10:21 Kiitos, Harri, kommenttisi oli iloinen yllätys! Kiva, kun laitoit osoitteesi myös, taidankin heti "klikata."
ORANSSI 10.01.2013 16:01 Hei taas! Oikeilla jäljillä olit! Täällä voi käydä katsomassa, mitä olen saanut aikaiseksi: http://oranssinpunainen.blogspot.fi/
ORANSSI 10.01.2013 08:29 Hyvää Uutta Vuotta, Nummentonkija! Ikävä on ollut kuvablogin väkeä, täytyy myöntää. Talletan sivujesi osoitteen ja palailen katselemaan myöhemmin lisää... :)
NUMMENTONKIJA 10.01.2013 12:06 Kiitos uudenvuoden toivotuksesta! Hyvää vuotta sinulle myös! Pohdin pitkään, mikä väri Suopursunkukka olisi? Onko Oranssi? Kuinka en keksinyt? Onko osoitetta?