Vuosi 2023
Rosa Mundi, kirjoapteekkarinruusu.
On viimeinen heinäkuun päivä. Tänäänkin sataa. Kesäkuun kuivuudessa ruskea pihanurmi vihertää taas. Pelloillakin vilja on virkistynyt , vaikka jo luulimme,että se kuivuu kokonaan. Toivotaan kauniita korjuusäitä sitten, kun se aika alkaa. Vielä ihan ei ole kiire puimurien pukeille nousta.
Aika lailla selkävaivaisena olen nummeani tonkinut. Kuivana kesäkuuna eivät rikkaruohotkaan jaksaneet rehottaa, mutta nyt niitä "väärään paikkaan" kasvaneita on taas ilmaantunut. Ehkäpä sentään kaikkein sopimattomimpien kanssa pärjätään.
Vähän sain jatkoa tehtyä Fredrikan ja Arvidin tarinaan. Elävät nyt Huomonniemessä.
Kun tähän blogiin ei ole mahdollista kommentoida, niin sen voi tehdä sähköpostiini: kirsti.toivonen(ät)seutuposti.fi
2/7 2023.
Kesä on jo pitkälle ehtinyt. Heinäkuukin alkanut. Onkohan tänne sivulleni kukaan enää viitsinyt vilkaista, kun aina vain tyhjää uusista jutuista on ollut? Nummea olen vähän tonkinut. Selkäkin on kipeä välillä. Usein vain tulee istuttua katselemassa pihan kukkia ja ajatella, että tuostakin pitäisi noita ylimääräisiä, väärään paikkaan kasvaneita käydä pois kiskomassa. Kameran kanssa on helpompaa. Kuvia on tullut otettua. Muutamia niistä latasin uudelle sivulle "Kesän 2023 kukkia." Myös jatkoa Fredrikan ja Arvidin tarinaan on sisällissodan ajalta.
Nyt en ole tänne uusia juttuja laittanut, eikä kuviakaan ole tullut otettua. Kun noita vanhoja sivujani olen tarkannut, huomaan usein ilmoista kirjoittaneeni, kun en ole muuta keksinyt. Miksi niistä taas kirjoittaisin, kun te kaikki ikkunastanne näette, sataako, vai paistaako? Päätin tällä kertaa kirjoittaa sen, mitä muistan ja tiedän toisista isovanhemmistani, äitini vanhemmista. Fredrikasta ja Arvidista. Se tarina löytyy omalta sivultaan valikkoa klikkaamalla. Pieni alku on jo.
Vähän sain aikaan jatkoa tarinalleni pääsiäispyhinä.
Oppia ikä kaikki.
Te jotka tänne kotisivulleni vielä olette viitsineet vilkaista, huomaatte, ettei mitään uutta ole tullut pitkään aikaan. ”Kotisivu 123”, jonne jo 10 v. näitä juttujani olen laittanut (ja niitä on kertynyt paljon), liittyi toiseen alustaan, ”Vebsite Builderiin”. Siirto onnistui hyvin heidän mielestään, minun mielestäni ei sitten ollenkaan. Ihan yksinkertaista ja helppoa olisi siitä jatkaa. Onnistuu vasta-alkajaltakin. Vaikealta tuntui . Se tietenkin johtui omasta osaamattomuudestani, niin kuin aina, kun joku asia ei suju! Kysyin neuvoa Paulilta, joka minua auttaa, kun liian isoja ongelmia eteen tulee. Pauli sanoi, että tehdään se tänne kotiin. Miksi sitä Englannin kautta kierrätetään? Hänen taidoillaan ja avullaan siirsimme kotisivuni omalle tietokoneelle. Näin se myös jää tallelle sitten, kun en enää jatka sitä. Muutoin se katoaisi bittiavaruuteen. Paljon siitä työtä oli. Pauli ne vaikeimmat hommat hoiti, minä hänen ohjeillaan helpommat. Olen Paulille paljosta kiitollinen. Tästä lähtien Nummentonkijan uudet jutut ja kuvat lähtevät suoraan täältä Haapasalosta, sekä vanhat toivottavasti paremmin luettavassa järjestyksessä.
Kaikkeen sitä joutuu, kun kauan elää! Vanha Nummentonkijakin vielä koodarin hommia yrittämään, mutta oppia ikä kaikki!
Viimekesän kukkia vielä.
Viime vuoden, v.2022 talvi ei kasvullisuuden osalta paras mahdollinen ollut. Edellisen syksyn runsaat sateet jättivät isot lammikot , jotka sitten jäätyivät kevääseen asti. Syksyllä niin kauniit syysvehnä- ja ruispellot, sekä heinä kärsivät pahoin, tuhoutuivat kokonaan. Suuret tappiot tulivat viljelijöille, kun ne piti uudestaan kylvää. Edellisen syksyn työkin oli hukkaan mennyt. Monta pettymystä joutuivat kotipuutarhuritkin kokemaan, kun lumen sulettua lähtivät istutuksiaan tarkkailemaan. Useita, reheviä ja kestäviksi koettuja kasveja ei löytynytkään. Liikaa oli jäätä ja pakkasta ollut. Oli niitä minultakin kuollut, mutta kun monessa paikassa oli liikaakin ollut, niin eivät kaikki menneet. Vain sormustinkukkia ja myskimalvoja en löytänyt yhtäkään. Sormustinkukkien taimia oli paljon ja luulin kesällä niiden ihanasti kukkivan. No, siemenpankki maassa on, ajattelin, ensi kesänä sitten. Tulihan niitä, jospa nyt tämä talvi olisi niille parempi ja kun taas kesä tulee, sormustinkukatkin pihalla kukkisivat.
Siemenvarastostani löysin nyytin, jossa oli pieniä, mustia siemeniä. Itse joskus laittamiani, mutta yhtään en muistanut, mitä olisivat. Kirjoituskin nyytin päältä oli hävinnyt. Ruusumaassa oli tyhjää tilaa. Sinne ne kylvin. Mahtavatko itääkään? En tiennyt, kuinka vanhojakaan ovat? Voi olla viimeinen käyttöpäivä jo aikaa sitten mennyt. Itivät ne. Innokkaasti kasvoivat. Kukkaan puhkesivat. Oli minulla taas pitkä rivi myskimalvoja. Pakkasiin asti kukkivat ja siemeniäkin valmistui. En sitten kokonaan menettänyt yhtään kukkaani vaikeasta talvesta huolimatta.
