Massey Ferguson 565 nostolaitepumppu irroitettuna. Pumppu on bokserimallinen mäntäpumppu 4 sylinterillä. Pumpun akseli on samalla osa 565 voimanottolinjaa ja pyörii 1000 rpm moottorin kierroksilla noin 1700 rpm. Akselissa on samanlainen 21-urainen pooritus kuin ulosoton tumpissa. Sivussa näkyy reikä toista kiinnitystappia varten.
Etummaisin tanko vaikuttaa nostolaitteen laskunopeuteen, säädetään sivuluukun vivulla. Ylöspäin sojottava tötterö on paineensäätöä varten. Vanhemmissa ferguissa näitä paineensäädön systeemejä on nostolaitekannessa, mutta tässä integroitu pumpun yhteyteen.
Imusihdin paikka on vasemmalla, nyt jo irroitettu. Sen saa 565 pois peräkotelon pohjassa olevan reiän kautta, jonka peittona on kolmiomainen luukku. Nostolaitteen käyttöventtiili on pumpun pohjassa ja sitä liikutetaan etualan vivulla, jossa tuo rulla yläpäässä. Paineensäätökoneisto vaikuttaa tähän vipuun koukun välityksellä. Rullan painaminen kuristaa pumpum imua ja päästää myös painepuolelta öljyä takaisin peräkoteloon. Muuten jousikuormitteinen käyttöventtii saa aikaan täyden pumppauksen.
Tämä pää on kohti traktorin etupäätä. Multi-Power tai suurtehopumpun kiinnitys ja käyttöratas tulee tähän kohtaan, tässä traktorissa niitä ei ole. Nämä esitelty suurtehopumppusivulla, jossa selitän myös nostolaitteen laskunopeuden säädön toimintaa (mukautuminen esim. kynnössä).
Käyttöventtiilissä on akselilta voimansa ottava kitkutussysteemi, joka pitää karan liikkeessä ja siten herkkänä liikkumaan edestakaisin.
Imuyhde ja venttiilin käyttövipu poistettu.
Etupäädyssä näkyy akselin aiheuttamia kulumisen merkkejä. Ilmeisesti liian pitkän nivelakselin käyttö voi vaikuttaa pumppuun asti, pyritty kyllä välttämään.
Sylinterit ja männät irrallaan. Kiertokankina on pronssiset luistit ja männänrenkaat metallia.
Takapääty ja käyttöventtiilin karan putkiosa.
Käyttöventtiili ja kulunut etupääty.
Isommat reiät päädyssä ja putkikarassa on imua varten ja pienemmät öljyn laskemiseksi pois pumpun painepuolelta ja samalla nostosylinteristä. Karassa on loveukset päissä jouhevan toiminnan takaamiseksi.
Karan päässä on lukkorengas halkaisijaltaan noin 3 mm.
Karassa on neliskanttinen varsi pyöritysliikkeen välittämiseksi. Onnistuin tietysti ostamaan vääränlaisen karan, mutta virittelin sen kuitenkin paikoilleen.
Uudet sylinterit ja männät koottuna.
Akseli ja pronssiset kiertokanget sovitetaan sekaan. Kiertokanget oltava oikeilla paikoilla, muuten on jumissa. Venttiilin liikutuksen käyttö ottaa voimansa toisen pronssikiertokangen päältä.
Imupääty paikalleen.
Venttiili, johon tuli ylimääräinen prikka ja normaali pieni rengassokka.
Pumppu kasattuna ilman imusihtiä. Alla öljyn paineputki pumpulta kolmitieventtiilille. Tämän tiivisterenkaat on usein paineiden karkaamisen syynä, mutta helpot vaihtaa.